Ammattibarometri katsoo tulevaisuuteen

Ammattibarometri kertoo työ- ja elinkeinotoimistojen näkemyksen keskeisten ammattien kehitysnäkymistä lähitulevaisuudessa. Ammattibarometrin laatimistyön tekevät TE-toimistot, jotka arvioivat asiantuntemuksensa perusteella noin 250 ammatin työvoiman kysyntänäkymiä ja työvoiman kysynnän ja tarjonnan tasapainon kehitystä puoleksi vuodeksi eteenpäin.

Työ- ja elinkeinotoimistot perustavat omat arvionsa asiakasrajapinnassa saamansa tietoon asiakkaiden tarpeista ja näkymistä, työnantajakäynteihinsä sekä PK-barometrin, työnantajahaastatteluiden sekä muiden barometrien tuottamiin informaatioon. Saaduilla arvioilla voidaan parantaa avoimien työpaikkojen ja työnhakijoiden kohtaamista, kun tiedetään missä ammateissa tulevaisuudessa on kysyntää ja missä mahdollisesti ei.

Etelä-Pohjanmaan uusin arvio julkistettu osoitteessa:
Etelä-Pohjanmaan ammattibarometri II / 2022 (ammattibarometri.fi)

Ammattibarometri arvioi työmarkkinoiden kehitystä puolivuosittain

Barometrin avulla voi käydä tutustumassa arvioomme, miten työmarkkinat kehittyvät seuraavan puolen vuoden aikana. Keskeisimmät ammatit, joissa on puutetta työntekijöistä ovat terveydenhuollossa: sairaanhoitajat ja lähihoitajat ovat kysynnältään suurimmat pula-ammatit. Lisäksi koronan jäljiltä on lähtenyt tekijöitä muihin tehtäviin ravintola- ja suurtalousalalta, joka myös näkyy ammattiryhmänä, jossa on pulaa tekijöistä.  Toisaalta liikatarjontaa on enää vain yleissihteereistä ja käytön tukihenkilöistä, näissäkin ammattiryhmissä tapahtuu työllistymisiä, kunhan osaaminen on ajantasaista sekä pystytään hyödyntämään digitalisaation tuomaa kehitystä omassa ammatissa.

Sairaanhoitajien ja lähihoitajien lisäksi myös ravintola-alan työntekijöistä on pulaa.

Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto on tehnyt arviot seutukunnittain syyskuun viimeisellä viikolla. Seutukuntia vertaillessani päällimmäisin havainnoksi nousee Seinäjoen seutukunnan monimuotoisuus, ylitarjontaa on yllättävän monessa ammattiryhmässä. Maakunnan sisäinen muuttoliike näkyy tässä varmasti. Usein muutetaan isompaan paikkaan asumaan, jolloin työllistymismahdollisuuksien uskotaan parantuvan. Todellisuudessa asia voisi olla toisinpäin, jos voisi kokeilla rohkeasti uudenlaista työtä, jossa omaa osaamista voisi paikallisesti hyödyntää.

Matala työttömyys haastaa osaavan työvoiman saamista

Maailman tilanteen heijastuksien ei ennakoida suuremmin vaikuttavan vielä työmarkkinoiden toimintaan, tokikin se jollain aikajänteellä myös tähän vaikuttaa. Inflaation vaikutus kysyntään tullee näkymään myöhemmin työmarkkinoilla, vielä on hyvin tilauksia alueen yrityksillä sekä meidän murheenkryynimme: ikääntyvä väestö ja sen aiheuttama työvoiman kysynnän lisääntyminen pitänevät työllisyysluvut hyvinä jos vertaillaan niitä normaaliin kausivaihteluun.

Verkkopalvelussa pääsee myös tutustumaan ammateittain, miten työmarkkinat kehittyvät eripuolilla Suomea. Siellä on selvästi havaittavissa Suomen iso koko ja alueiden erilaiset vahvuudet, sekä maan sisäisen muuttoliikkeen vaikutukset. Työvoiman tarjonta vaihtelee maan sisällä alueittain, siihen vaikuttaa myös alueen koulutustarjonta. Mitä on koulutettu, sitä on tarjolla ja korkeammin koulutetut ovat lähellä yliopistokaupunkeja.

Työllistymisen näkymät eri ammateissa (ammattibarometri.fi)

Mutta Etelä-Pohjanmaalla matala työttömyys on hyvä asia, toisaalta se on myös haaste osaavan työvoiman saannissa työnantajille. Tärkeää on edelleen kehittää osaamista niillä, jotka ovat alueelle päättäneet jäädä ammatteihin, joilla uskotaan olevan kysyntää myös tulevaisuudessa.

Jarmo Nurmela
Kehittämispäällikkö
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto

Ei tuurilla, vaan harrastuksella

Heinäkuussa 2020 olin työtön ja toisella kolmanneksella raskaana, kun näin Seinäjoen kaupungin työpaikkailmoituksen Kuntarekryssä. Ilmoituksessa haettiin osa-aikaisia iltaohjaajia Seinäjoen eri nuorisotiloille. Vaatimuksena työlle olivat joko alan opinnot, esimerkiksi nuorisohjaaja, sosionomi jne. tai sitten työkokemus sosiaalialalta. Minulla ei ole kumpaakaan, sillä koulutukseltani olen englannin kielen maisteri ja kokemukseni sosiaalialalta rajoittui lyhyeen työkokeiluun päiväkodissa. Elämäntilanteeni kuitenkin soveltui mainiosti osa-aikaiselle iltatyölle, joten päätin laittaa hakemuksen kaikesta huolimatta. En uskonut saavani paikkaa varsinkaan raskaana, mutta olin ainakin yrittänyt.

Elokuun puolivälissä sain yhtäkkiä soiton, jossa minut pyydettiin työhaastatteluun Pohjan nuopparille. Olin häkeltynyt kutsusta, mutta luonnollisesti menin paikalle ja tein parhaani. Vastassa oli joukko hommansa osaavia rouvia, jotka kyselivät rennossa ilmapiirissä minulta kysymyksiä liittyen osaamiseeni. Myönsin avoimesti, että minulla ei ole päivääkään sosiaalialan opintoja, mutta olin kuitenkin kiinnostunut alasta ja koin pystyväni tekemään työtä sillä vähäisellä kokemuksella, jota minulla oli.

Nuorisoa. Yksi nuorista pelaamassa tietokoneella.

Yhtäkkiä yksi haastattelijoista kysyi, että osaanko käyttää tietokoneita. Tottahan toki! Olen koko lyhyen elämäni kasvanut PC-pelaamisen parissa aina Windows95 ajoilta asti ja oppinut käsittelemään PC-tekniikkaa tämän ohella. Kerroin peliharrastuksestani ja muusta IT-osaamisestani, jota olin saanut isoveljeltäni. Isoveljeni on itse ohjelmoinnin insinööri, mutta opetti minut kädestä pitäen kasaamaan ja korjaamaan tietokoneita, jotta ”ei tarvitsisi maksaa ammattilaiselle sen tekemisestä”. Haastattelija näytti tyytyväiseltä ja totesi, että heillä on sellainen tilanne, että nuopparille hankittiin juuri keväällä viisi pelitietokonetta, mutta kukaan heistä ei osaa käyttää niitä. Totesin ykskantaan, että ne olisivat minulle helppo nakki.

Lähdin haastattelusta hyvillä fiiliksillä, mutta en silti uskonut saavani paikkaa koulutuksen ja kokemuksen puutteen takia. Sain kuitenkin muutaman päivän kuluttua soiton, että minut oli valittu työhön! Otin työn hämmentyneenä, mutta innoissani vastaan. Myöhemmin esimieheni kertoi, että halusi minut työhön juuri tietokoneosaamiseni takia. Tietokoneet olivatkin minun vastuualuettani siitä lähtien ja pidin ne tiptop kunnossa. Kasasin myös muille ohjaajille ohjekansion, josta katsoa ratkaisuja tyypillisimpiin ongelmatilanteisiin ja huoltotöihin siltä varalta, etten ole juuri silloin vuorossa, ja etenkin sitä varten, kun jään äitiyslomalle. Vielä äitiyslomallakin ratkoin pari ongelmatilannetta whatsapp-viestein, sillä minusta oli tullut muille korvaamaton IT-tuki.

Rakastuin työhöni ja se sopi minulle loistavasti, vaikka ei vastannutkaan koulutustani millään tavalla. Sain siis paikan täysin harrastuspohjan perusteella, joten harrastusten merkitystä työnhaussa ei kannata vähätellä tai jättää näyttämättä. Joskus voi yllättyä ja saada paikan ihan vain niillä taidoilla, joita on oppinut vapaa-ajalla eikä koulussa.

Mira Lahtinen
Iltaohjaaja, Filosofian maisteri
Seinäjoen kaupunki

Tämä blogiteksti on osa Sitran Osaaminen näkyviin-kampanjaa, lue lisää kampanjasta:
Osaaminen näkyviin kampanja (sitra.fi)

Osaaminen Näkyviin-kampanjan kuvituskuva.

Työmarkkinatori auttaa työelämässä eteenpäin

Työmarkkinatori.

Työmarkkinatori on koko ajan kehittyvä palvelu, jonka käytön voit aloittaa jo nyt. Henkilöasiakkaana voit tarkastella erilaisia työmahdollisuuksia useilla hakukriteereillä ja avoimien työpaikkojen lisäksi Työmarkkinatorilta löytyy esimerkiksi yrittäjämahdollisuuksia. Voit myös luoda oman työnhakuprofiilin, jossa voit kertoa työhistoriastasi ja osaamisestasi käyttäen sekä luonnollista kieltä että osaamissuosittelijan ehdottamia ammatti- ja osaamissanoja. Profiiliin voit antaa myös toiveita työpaikan sijainnin suhteen. Saat sopivia työpaikkaehdotuksia heti profiilin luomisen jälkeen ja voit julkaista profiilin myös työnantajien nähtäväksi. Saamasi ehdotukset perustuvat profiilille tallennettuihin tietoihin, sekä luonnolliseen kieleen että rakenteelliseen tietoon

Työpaikat ja työntekijät kohtaavat

Työnantajat voivat julkaista Työmarkkinatorille osaamistarvetta kuvaavan työpaikkailmoituksen. Tekoälyyn perustuva osaamissuosittelija auttaa lisäämään oikeanlaisia osaamisia työnhakuprofiilille tai työpaikkailmoitukselle. Näiden ansiosta sopivia työpaikkoja ja työnhakijoita ehdotetaan toisilleen työnhakuprofiilin ja työpaikkailmoituksen perusteella.

Työnantaja voi etsiä hakusanoilla osaajaa myös ilman työpaikkailmoituksen julkaisemista, joten henkilöasiakkaana profiilin luomalla ja julkaisemalla voit saada yhteydenottoja työnantajilta. Henkilöasiakkaana voit selata kaikkia palvelussa olevia työpaikkoja myös ilman kirjautumista.

Kuva tietokoneen näytöstä, jolla on avoinna Työmarkkinatorin sivu Ammatinvalinta ja eri alojen työllisyystilanne.
Tietoa koulutustarjonnasta ja osaamisen kehittämisestä, työmarkkinoista, ammateista ja tulevaisuuden työelämästä

Työmarkkinatorin kautta saat myös ehdotuksia koulutuksista ja valmennuksista, jotka auttavat oman osaamisen kehittämisessä. Lisäksi löydät sieltä palveluita, jotka tukevat työllistymistä tai työnhakua. Nämäkin ehdotukset perustuvat työnhakuprofiiliin sekä henkilön tilanteeseen.

Palvelu on henkilökohtainen ja taipuu juuri Sinun tilanteeseesi.

Jarmo Nurmela 
Palvelupäällikkö 
Etelä-Pohjanmaan TE-palvelut 

Tutustu työmarkkinatoriin:
Työmarkkinatori (tyomarkkinatori.fi)

Työsopimus työsuhteen turvana

Kesä on käsillä ja olet ehkä saanut kesätyöpaikan, onneksi olkoon siitä! Työelämään astuminen tuo mukanaan muutamia seikkoja, joista sinun pitää huolehtia. Ennen varsinaista työnteon aloitusta työnantaja yleensä antaa sinulle kirjallisen työsopimuksen ja pyytää sinua allekirjoittamaan sen. Jos sinulle ei työsopimusta esitetä, sinun on hyvä pyytää se. Työsopimuksen voi tehdä joko suullisesti tai kirjallisesti, mutta sopimuksen laatiminen kirjallisesti on kuitenkin suositeltavaa. Jos myöhemmin työsuhteen aikana pitää tarkastaa jokin sopimistanne ehdoista, on se helposti tarkistettavissa kirjallisesta työsopimuksesta. Kirjallinen työsopimus on siis molempien osapuolten edun mukaista.

Kaksi henkilöä pöydän äärellä, toinen allekirjoittaa paperia.
No mikä se työsopimus sitten on?

Työsopimus on työnantajan laatima asiakirja, joka sisältää työntekijän ja työnantajan perustiedot, kuten nimen, osoitetiedot ja henkilötunnuksen, sekä palkanmaksun kannalta tarpeelliset tiedot, kuten työntekijän tilinumeron. Yhteystiedoissa on mainittu myös työnantajana toimivan yhteisön tai yrityksen tarkempi yksilöintitunnus, ns. Y-tunnus. Nämä tiedot ovat tärkeitä, sillä työantaja on sopimuksen toinen osapuoli, ja sopimus sitoo teitä molempia. Työntekijänä sinun pääasiallinen velvollisuutesi on tehdä työsopimuksessa määritellyt työt työnantajan sääntöjä ja tarkempia ohjeita noudattaen. Työnantajan päävelvoite on tarjota sinulle turvallinen työympäristö ja työssä tarvittavat välineet. Palkanmaksu ajallaan ja sovitun suuruisena on myös yksi työnantajan tärkeimmistä velvollisuuksista.

Työsopimuksen varsinainen asiasisältö koostu niistä ehdoista, joita työnsuhteessa sekä työntekijän että työnantajan pitää noudattaa. Työsopimuksessa on määritelty, minkälaisesta työstä on kyse ja minkälaista palkkaa siitä maksetaan. Tällaisia työsopimuksessa olevia tarpeellisia tietoja ovat ainakin:

  1. työsopimuksen voimassaolo (toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen)
  2. määräaikaisessa työsopimuksessa tulee näkyä syy määräaikaisuudelle
  3. työaika (kellonaika, milloin työpäivä alkaa ja milloin se päättyy, sekä viikonpäivät, jolloin työtä tehdään)
  4. työtehtävät
  5. palkan määrä ja palkanmaksukausi, sekä palkanmaksupäivä
  6. tieto vuosiloman kertymisestä
  7. irtisanomisaika
  8. noudatettava työehtosopimus
  9. päiväys ja molempien osapuolten allekirjoitukset
Henkilö lukee läpi papereita.
Lue työsopimus huolella läpi, kysy jos et ymmärrä jotakin tai haluat tarkennusta johonkin.

Tässä on syytä olla tarkkana, sillä allekirjoitettuasi työsopimuksen olet hyväksynyt työsopimukseen kirjatut ehdot, kuten työajan ja palkan. Työnantaja ei kuitenkaan saa kirjata sopimukseen sellaisia ehtoja, jotka ovat lainvastaisia. Tällaiset ehdot eivät myöskään sido työntekijää.

Työsopimus on siis sinun ja työnantajasi välinen virallinen sopimus, joka sitoo teitä molempia. Työsopimuksessa on lueteltu mitä sinun pitää tehdä, ja vastaavasti mitä työnantajan pitää tehdystä työstä sinulle maksaa. Kun yhdessä sovitusta pidetään kiinni, jää molemmille osapuolille hyvä kuva luotettavasta sopimuskumppanista. Siitä on arvaamattoman suurta apua tulevien työpaikkojen saannissa.

Arja Poikajärvi
Lakimies
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja TE-toimisto

Nuoret ja työllisyyden kuntakokeilut

alt=””

Nuorten työllisyyden edistäminen on otettu Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja TE-toimiston strategiassa alueelliseksi tavoitteeksi. Etelä-Pohjanmaalla tähän onkin kiinnitettävä erityistä huomiota, koska nuorten osuus maakunnan muuttotappiossa on keskeinen, nuorten osuus työttömistä on valtakunnallisesti verrattuna korkea ja syntyvyys on ollut laskussa.

Nuorten pysymistä ja sijoittumista maakuntaan auttaa hyvät koulutus- ja työmahdollisuudet.

Toisaalta alueen työttömistä lähes viisi sataa nuorta on ilman ammatillista koulutusta. Kokonaistyöttömyys on ollut viime vuodet voimakkaassa laskussa ja työnantajilla esiintyy entistä useammin vaikeuksia löytää osaavaa työvoimaa. Periaatteessa maakunnassa pitäisi olla nuorille yhä paremmin mahdollisuuksia työllistyä ja kiinnittyä alueelle, mutta nuorten kohdalla työ- ja koulutusmarkkinat eivät kuitenkaan toimi optimaalisesti.

Työ- ja elinkeinohallinnolla on runsaasti erilaisia palveluja, joilla nuorten tilannetta voidaan edistää. Kuntatasolla useat eri hallinnon alat ja toimijat ovat yhdistäneet voimiaan nuorten palvelujen koordinoinnissa ja tuottamisessa. Tästä ovat hyvinä esimerkkeinä nuorten ohjaamot ja Seinäjoella toimiva monialainen työllisyyspalvelu AIMO.

Hyvin toimiva verkostoyhteistyö auttaa kohdentamaan palveluja oikea aikaisesti oikeisiin henkilöihin.

Yhä useammin kannattaisi kuntatasolla koota saman katon alle kaikki nuoria koskettavat palvelut. Tällöin myös palveluja tuottavien organisaatioiden yhteistyö lisääntyisi ja toiminta kohdentuisi tehokkaasti palvelutarpeiden mukaisesti.

Työllisyyden kuntakokeiluja ollaan käynnistämässä valtakunnassa tämän vuoden aikana. Hallituksen esitys kokeilulaiksi on valmisteilla ja tarkoitus antaa eduskunnan käsittelyyn kevään aikana. Kuntakokeiluissa kuntien roolia työllisyyspalvelujen järjestäjänä vahvistetaan. Kokeilukunnat ottavat mm. vastuun alle 30-vuotiaiden nuorten julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden järjestämisestä. Kokeilu on toteutumassa Seinäjoen ja Ilmajoen kuntien alueella. Kokeilukunnilla on mahdollisuus rakentaa uudenlaisia toimintamalleja ja palveluja nuorille, hyödyntää kuntien laajaa palveluvalikoimaa sekä käyttää valtion ja kuntien resursseja. Aika näyttää kehittyykö nuorten työllisyys parempaan suuntaan, kun valtion ja kuntien voimavarat yhdistetään. Kokeiluissa on näytön paikka.

Jari Aaltonen

Jari Aaltonen
Yksikön päällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Mikä auttaa, jos ei työllisty?

 

Kuvituskuva valmennukset

Valmentajat neuvovat asiakkaita katsomaan asioita työnantajien näkökulmasta.

 

Työssäni koordinoin valmennuspalveluita Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston alueella. Työhöni kuuluu monipuolisia tehtäviä hallinnon, suunnittelun, neuvonnan sekä viestinnän ja markkinoinnin alueella.

Kerron ajatuksiani siitä, mitä valmennukset ovat ja miksi niihin kannattaa osallistua.

Valmennusten keskiössä on työnhakutaitojen kehittäminen, mutta mitä se kullekin tarkoittaa, on yksilöllistä. Osalle työnhakutaitojen kehittäminen tarkoittaa rohkeutta ottaa puhelin käteen ja vinkkejä siitä, mitä puhelimeen sanotaan. Se voi olla haastattelutilanteeseen valmistautumista. Se voi olla hakemusten sanamuotojen viilaamista ja CV:n ulkonäön parantamista tai video CV:n tekemistä. Tai sitten voidaan lähteä aivan perusteista, eli miten hakemus tehdään ja mikä on CV. Jokainen näistä taidoista, oli kyse perustaidoista, houkuttelevuuden parantamista tai muista hakijoista erottumisesta, on tärkeää ja edistää työpaikan saamista.

Työnhaku on ensisijaisesti oman osaamisen markkinointia,

osaamisen sanoittamista ja paketoimista houkuttelevaan muotoon. Siksi valmennuksissa keskitytään erityisesti osaamiseen – sen markkinointiin, mutta erityisesti myös sen tunnistamiseen.

Mitä minä osaan? Mihin tuota osaamista voi hyödyntää? Valmentajat neuvovat asiakkaita katsomaan asioita työnantajien näkökulmasta. Millaista osaamista työpaikoilla tarvitaan? Tiettyyn tehtävään kuuluvaa substanssiosaamista, kyllä – mutta myös muita taitoja ja ominaisuuksia – aktiivisuutta, vuorovaikutustaitoja, oman työn johtamista, oppimishalua, luotettavuutta.

Työelämä tarvitsee sekä aloittajia että lopettajia – niitä jotka ideoivat ja laittavat asioita alulle sekä niitä, jotka hoitavat hommat maaliin asti.

Valmennuksessa avarretaan näköalaa siihen, mihin kaikkeen oma osaaminen soveltuu. Vasta tunnistettuaan osaamisensa voi sitä tehokkaasti markkinoida työnantajille.

Valmentajat haastavat tunnistamaan oman osaamisensa lisäksi myös osaamisensa puutteita. Vasta puutteiden tunnistaminen ja tunnustaminen antavat aihetta tehdä näille puutteille jotain, sillä kuka korjaa sellaista, joka ei ole rikki? Valmennuksesta voi saada kimmokkeen lähteä koulutukseen tai työkokeiluun, johon ilman valmennuksen aikana koettua silmien aukeamista olisi tullut lähdettyä.

Piilotyöpaikkojen etsiminen, omien suunnitelmien selkeyttäminen ja koulutusvaihtoehtojen pohdinta ovat myös asioita, joihin valmennuksissa paneudutaan. Ryhmävalmennusten lisäksi tarjoamme mahdollisuuden yksilölliseen työhönvalmennukseen. Työhönvalmennuksesta saa oman valmentajan pidemmäksi aikaa käyttöönsä. Valmentaja tukee ja sparraa useamman kuukauden ajan – kulkien rinnalla tsempaten ja haastaen.

 

Marjo Polvi

Marjo Polvi, TE-palvelut, valmennuspalvelut

 

 

Marjo Polvi
TE-palvelut, valmennuspalvelut

Kiinnostaisiko harjoittelu tai työ Euroopassa?

Eures-neuvoja

EURES (European Employment Services) tarjoaa apuaan TE-toimistoissa ja Ohjaamoissa, kun olet kiinnostunut lähtemään harjoitteluun ulkomaille tai etsit työpaikkaa Suomen ulkopuolelta. EURES on siis eurooppalainen työnvälistysverkosto. Löydät EURES-neuvojan jokaisesta EU-/ETA-maasta. EURES-portaalin kautta löydät heidän yhteystietonsa.

eures.europa.eu https://ec.europa.eu/eures/public/fi/homepage

What is Drop’pin@EURES ?

Portaalista voit löytää harjoittelupaikan, jos olet nuori ja olet vailla työkokemusta tai haluat tutustua uuteen alaan. Drop’pinissä rekisteröityneet yritykset tarjoavat mahdollisuuksia nuorille saada kansainvälistä kokemusta. Rekisteröidy siis itsekin sivustolle, jos kansainvälistyminen ja uusien kokemusten saaminen kiinnostavat.

https://ec.europa.eu/eures/public/en/opportunities

Taloudellista tukea ulkomaan työnhakuun

Kaikki alle 35- vuotiaat voivat hakea Eka EURES -tukea työpaikan löytämiseen toisesta EU-maasta. Eka EURES-työpaikka voi auttaa sinua, jos haluat saada oman alan työkokemusta, vaikka olisitkin jo ollut töissä EU-maassa, startin työurasi alkuun tai vaihtaa ammatillista suuntautumistasi. Tutustu Eka EURES-työpaikka nuorelle

Kysyttävää?

Jos sinulle jäi kysyttävää Eka EURES -tuesta lähetä sähköpostia: yfej(at)te-toimisto.fi

Tutustu videoon: EURES auttaa silloin, kun suunnittelet muuttoa ulkomaille (Youtube)

EURES auttaa sinua TE-toimistoissa ja Etelä-Pohjanmaan Ohjaamoissa, kun haluat lisätietoa ulkomailla työskentelystä, harjoittelusta, asumisesta jne.

Sanna Davidsson

 

Sanna Davidsson

EURES-neuvoja

Etelä-Pohjanmaan TE-palvelut

 

Mahtava tilaisuus

kesatyo4_atria 

Atrian kausirekrytointi sai tänä vuonna uuden ilmeen. Sen myötä halutaan kertoa hakijoille kaikista niistä mahdollisuuksista, joita kausityö Atrialla tarjoaa. Kausityöntekijöitä tarvitaan sesonkeihin ja vuosilomatuurauksiin moniin hyvin erilaisiin tehtäviin. Suurin tarve on tuotannossa, mutta paikkoja on avoinna myös mm. henkilöstöravintoloissa. Kausityö voi avata oven pysyvämpäänkin työpaikkaan.

Kausityö voi avata oven pysyvämpäänkin työpaikkaan.

Jollekin työ Atrialla voi olla ihan ensimmäinen työpaikka ja toisella voi olla enemmän kokemusta esim. vaikkapa Atrialla jo useampana kesänä. Kausityön kautta saa uutta kokemusta, uusia taitoja, oppii tuntemaan uusia ihmisiä ja saa olla osa isompaa kokonaisuutta. Moni hakee kausitöihin opintojen ohessa tai valmistumisen jälkeen. Atrian työntekijöiden työ- ja koulutustaustat ovat moninaisia. Yhdistävänä tekijänä on halu tuottaa ihmisille maistuvaa ja laadukasta ruokaa vuoden jokaisena päivänä.

Työhön saa aina hyvän perehdytyksen. Atria panostaa myös työskentelyolosuhteisiin sekä työntekijöiden ergonomiaan. Siinä tärkeässä roolissa on mm. työnkierto työpäivien sisällä. Työssä on mahdollisuus kokeilla työnkierron kautta erilaisia työtehtäviä saman tai eri osastojenkin välillä tarpeesta ja työntekijän halusta riippuen. 

Kausityöntekijöille tehdään vuosittain kysely, jossa on mahdollisuus vaikuttaa. Näitä tuloksia hyödynnetään aina seuraavaa kausirekrytointia silmällä pitäen. Viimeisimmän kyselyn mukaan 99 % vastaajista on valmiita tulemaan uudelleen Atrialle töihin. Se kertoo siitä, että jokaista työntekijää pidetään tärkeänä ja työskentelyolosuhteisiin ja työpaikan ilmapiiriin on panostettu todella paljon. Tästä on hyvä käynnistää tulevan kevään ja kesän haku.

Viimeisimmän kyselyn mukaan 99 % vastaajista on valmiita tulemaan uudelleen Atrialle töihin. Se kertoo siitä, että jokaista työntekijää pidetään tärkeänä ja työskentelyolosuhteisiin ja työpaikan ilmapiiriin on panostettu todella paljon.

Lisätietoa vuoden 2019 hausta voit lukea sivulta atria.com/kesatyo.  Tartu mahtavaan tilaisuuteen ja hae meille töihin! Haku eri paikkakunnille on jo käynnissä.

Olemme myös MeiränRekry – rekrytointimessuilta Seinäjoki Areenasta 24.1. klo 14 – 18. Nähdään messuilla!

(blogikirjoitus on julkaistu 1.1.2019 osoitteessa (https://www.atria.fi/blogi/blogaukset/mahtava-tilaisuus/)

mari kankanpää

 

Mari Kankaanpää

Rekrytointipäällikkö

Atria Suomi Oy

 

 

”Ajattelin, että toi vois olla jees!”

Buusti ry_Buustia_elämään

Palvelussa nuori pääsee eteenpäin – kohti työtä!

Moi, Moon Mari. Toimin Buusti ry:llä toiminnanjohtajana. Aluksi kerron yleistä Buustista ja Nuoret kohti työtä palvelusta meidän näkövinkkelistä – muiden palveluntuottajien blogit olet jo toivottavasti lukenut –   ja sitten tässä blogissa ansaitun estradin saavat palvelussa mukana olevat nuoret ja heidän mielipiteensä miksi he lähtivät Buustille Nuoret kohti työtä! -palveluun – hehän tästä osaavat parhaiten kertoa 😊

”Tykkäsin Buustin youtube-pätkästä, se oli paras”

Buusti ry on paikallinen, voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka valtteja ovat matalan kynnyksen toiminta sekä yhteisöllisyys – asiakkaat ja työntekijät ovat osa suurta perhettä, joka pyrkii kohti yhteisiä tavoitteita. Erotumme toimialalla tekijänä, jonka toiminnalla on kasvot ja johto lähellä. Olemme työllistämisen ja kuntoutumisen asiantuntijoita alueella, ja saimme myös kunnian päästä mukaan toteuttamaan Nuoret kohti työtä! -palvelua.  Palvelussamme meillä on tiivis yhteistyö alueen muiden toimijoiden kanssa – niistä valitaan juuri jokaiselle nuorelle sopiva kumppani – oli se sitten yrityksestä, oppilaitoksesta tai sitten ihan muita nuoren tavoitteita tukevia tahoja.

Buusti ry:n toiminnasta huokuu lämpö ja läheisyys. Me tuotamme mitatusti hyviä tuloksia ja palvelujemme vaikuttavuutta mitataan ja seurataan jatkuvasti. Toimintaamme myös kehitetään ottamalla asiakkaat mukaan vaikuttamaan: Asiakkaiden muuttuvat tarpeet muovaavat myös palveluita. Toivomme, että nuoret antavat itse tässä pilotissa hyviä kehitysideoita, joita me voimme buustilaisina viedä päivänvaloon, että palvelut kokonaisuudessaan vastaisivat nuorten tämänhetkisiä tarpeita ja toiveita.

”Ajattelin, että toi vois olla jees…”

Kaikki meidän palvelumme, myös Nuoret kohti työtä! -palvelu räätälöidään asiakkaalle aina yksilöllisesti. Oikeastaan jo koko palvelun nimestä voi päätellä, että me koetetaan auttaa nuorta pääsemään eteenpäin elämässä – kohti sitä työtä. Nuoria meillä on mukavasti mukana, lähes 80 nuorta – tämä on ollut meille ihanan ja hirmuisen positiivinen asia. Paras asia tietenkin kuitenkin on, että nuori tulee meille, tai muille hyville palveluntuottajille – palveluna tämä on tosi hyvä juttu!

Nuoret kohti työtä! -palvelussa meillä on ajatuksena, että nuorella itsellään on kaikki ne asiat jo olemassa itsellään ”repussa”, joita hän tarvitsee matkallaan kohti työtä. Me buustilaisina tietenkin halutaan auttaa nuorta aukaisemaan se reppu, ja katsotaan mitä sinne on pakattu – otetaan tarvittavat asiat repusta esiin – ja matka voi alkaa – sopivalla tavalla jokaiselle nuorelle.

”Luin tekstejä ja niiden sisältöjä, myös valokuvat jäi mieleen”

Tutustu Buustilla työskentelevän Niinan haastatteluun, jossa hän kertoo, miksi nuoren kannattaisi lähteä palveluun mukaan.

Mennään yhdessä kohti työelämää!

Mari_Heroja-Anttila

Mari Heroja-Anttila

toiminnanjohtaja

Buusti ry

Yhteistyöllä kohti kotouttamista

nuorisotakuuMaahanmuuttajanuorten työllistymisen edistäminen ja kotouttaminen on yhteistyötä. TE-Palvelut ja lukuisat muut tahot tarjoavat nuorelle sellaisia palveluja, jotka vievät nuorta eteenpäin, kohti työmarkkinoita.

Uuden maahanmuuttajanuoren ilmoittautuessa työnhakijakasi TE-Toimistoon, hänelle varataan aika alkukartoitukseen. Alkukartoituksessa laaditaan kotoutumis- tai työllistymissuunnitelma. Suunnitelmassa sovitaan palveluista, joita tarvitaan kotoutumisen ja työllistymisen tueksi.

Palveluita voivat olla:

  • Kotoutumiskoulutus, jota järjestetään suomen tai ruotsin kielellä. Suomen kielen oppimisen lisäksi koulutuksessa kerrotaan suomalaisesta yhteiskunnasta, työelämästä ja koulutusjärjestelmästä. Lue lisää:
  • Työkokeilu tehdään työpaikalla. Työkokeilu selvittää ammatin soveltuvuuden. Työkokeilun voi aloittaa, kun sopimus työnantajan ja TE-toimiston kanssa on tehty. Lue lisää:
  • Ammatillisessa työvoimakoulutuksessa on usein tavoitteena suorittaa ammatillisia tutkintoja tai niiden osia. Työvoimakoulutuksessa voi myös täydentää aiempaa osaamista ja koulutusta. Opetuskielenä on suomi. Kielen opiskelun ja ammatillisen koulutuksen voi yhdistää maahanmuuttajille suunnatussa ammatillisessa työvoimakoulutuksessa.Lue lisää:
  • Palkkatuetussa työssä työskennellään työpaikalla ja TE-toimisto tukee työnantajaa palkkakustannuksissa. Lisätietoja palkkatuetusta työstä saa TE-toimistosta. Lue lisää:
  • TE-toimisto antaa neuvontaa myös yritystoiminnan aloittamiseen. Aloittava yrittäjä voi tietyin edellytyksin saada starttirahaa. Lue lisää:

Etelä-Pohjanmaalla maahanmuuttajat saavat palveluja ja neuvoja myös alueellisesti.

Lisätietoa:
Tervetuloa Suomeen – opas (tem.fi)

IMG_1044
Sanna Davidsson,
asiantuntija,
TE-palvelut