Jälleen esiteltiin uunituore nuorisobarometri, josta saa korvaamattoman arvokasta tietoa nuorten asenteista ja arvoista. Nuorisobarometri on vuodesta 1994 lähtien vuosittain tehty tutkimus ja tutkimuksessa haastatellaan aina 15-29 – vuotiaita nuoria. Vuoden 2021 tutkimushaastattelut sattuivat alkuvuoteen 2021, jolloin koronapandemia oli ollut keskuudessamme jo vuoden ajan ja markkinoille alkoi tulla rokotteita koronavirusta vastaan. Ajankohdasta huolimatta nuorten luottamus tulevaan oli kasvanut, niin oman, lähiympäristön, Suomen kuin koko maailman tulevaisuuden suhteen. Kaikissa mitatuissa ulottuvuuksissa erittäin optimistisesti suhtautuvien osuus oli ennätyksellisen korkealla tasolla. Tämä osoittaisi sen positiivisen näkökulman, että koronapandemialla ei onneksi olisi kielteistä vaikutusta nuorten tulevaisuudenuskoon.
Nuoret suhtautuvat kaikesta huolimatta optimistisesti tulevaisuuteen. (Kuva: tietoanuorista.fi)
Nuorisobarometrin 2021 teemana oli kestävä kehitys ja ilmasto. Nuorilta on kysytty heidän arvioitaan omasta kyvystään ymmärtää ilmastoon liittyviä kysymyksiä, heidän pääasiallisia ympäristötiedon lähteitään sekä ympäristöön liittyvistä tunteista. Tutkimuksessa nousi esille vahvasti se, että nuoret pitävät ilmastomuutosta tosiasiana ja luottavat ilmastoasioissa tieteeseen. Luonnon monimuotoisuus on nuorille selkeästi tärkeä arvo. Nuoret uskovat, että ympäristöongelmiin löydetään maailmanlaajuisesti kestäviä ratkaisuja. Vaikka nuoret tunnistivat negatiivisia tuntemuksia, mm surua ilmastomuutoksista, niin silti vahvasti nousi esille se, että omilla teoilla pystyi vaikuttaa asioihin. Tehokkaimpina vaikuttamisen keinoina ympäristöasioissa nuoret pitivät äänestämistä, ostopäätöksillä vaikuttamista ja vapaaehtoistyötä ympäristöjärjestöissä.
Valtaosa nuorista on muuttanut omaa kulutuskäyttäytymistään ympäristöystävälliseen suuntaan. Nuoret kertoivat, että kestävistä valinnoista tulee hyvä olo. Nuoret pitivät tärkeimpinä keinoina ilmasto-ongelmien ratkaisuissa tuotantotapojen muutosta, tietoa ja valistusta sekä uusia teknologisia ratkaisuja. Kolme neljäsosaa nuorista ilmoitti tuntevansa surua luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä ja lähiympäristön muutoksista. Tämä oli iso määrä ja tähän on osattava myös vastata. Ilmastomuutoksen torjunta on otettava vakavasti ja nuorille pitää tulla tunne, että asioihin vaikutetaan. Onhan kyse kaikkien tulevien sukupolvien oikeudesta elinkelpoiseen maapalloon. On tärkeää, että me kaikki jatkamme ehkäiseviä toimenpiteitä luonnon suojelemiseksi jatkossakin.
Tärkeimmäksi päämääräksi nuoret nostivat rauhan, mikä sopiikin tähän maailmanpoliittiseen tilanteeseen paremmin kuin hyvin.
Vastaajista lähes kaikki ilmoittivat, että Suomen toiminta rauhan puolesta on heille vähintäänkin melko tärkeää. Toiseksi tärkein teema oli laadukas koulutus kaikille ja kolmanneksi nousi luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Rauha, laadukas koulutus ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, kaikki hienoja ja tärkeitä arvoja. Kyllä meidän nuorilla on arvomaailma kohdillaan ja näiden arvojen myötä toivotan kaikille, että pidetään huolta toisista ja itsestämme ja luotetaan tulevaan.
Anne Latvateikari Palvelupäällikkö Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto
Me haluamme auttaa. Me osaamme auttaa. Mutta osaammeko kertoa sen sinulle, nuori?
Maaliskuulla julkaistiin jälleen katsaus nuorten suomalaisten nuorten arvoihin ja asenteisiin Nuorisobarometrin muodossa. Barometri kerää nuorten omia kokemuksia sekä vaihtuviin, ajankohtaisiin aiheisiin että toistuviin, vertailutietoa tarjoaviin aihealueisiin liittyen. Tutkimusta varten haastateltiin puhelimitse 1 938 iältään 15–29-vuotiaista nuorta. Tutkittavat aihealueet liittyvät kokemuksiin saatavuudesta ja palvelun tyytyväisyydestä mm. sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä muihin julkisiin palveluihin, kuten työnvälityspalveluihin. Barometri tuottaa paitsi poikkileikkaavan tilannekatsauksen eri aihealueihin vuosittain, antaa myös vertailutietoa niiden kehittymisestä.
Haastateltavista 17 % oli käyttänyt TE-toimiston palveluita, Ohjaamon 6 %. Huomioitavaa on, että haastattelut on toteutettu alkuvuodesta 2020, eli aikana ennen koronaa. Osa tuloksista olisivat varmasti toisenlaisia, mikäli tiedot olisi kerätty vasta vuoden lopulla. Barometri ei myöskään tee alueellista vertailua vastaajien kesken, joka vastausjakaumaa voisi muuttaa. Yhtäkaikki, barometri toi esiin omasta näkökulmastamme kiinnostavia ja puhuttelevia huomioita.
Palvelua on saatavissa
Tämänkertainen barometri on nimetty osuvasti nimellä ”Palvelu pelaa!”. On hienoa, että nuoret tietävät, että tarvittaessa työllistymiseen on saatavissa riittävästi apua (kuvio 1). Peräti 84 % vastaajista ovat kokeneet TE-toimiston palvelua olevan vähintään melko riittävästi saatavilla. Ehkä saatavuuden tunteeseen liittyy onnistunut näkyvyys fyysisesti siellä, missä nuoretkin liikkuvat, ehkä näkyvyys viestintäkanavissa, joita luonnollisesti käytetään muutenkin. Luottamuksen rakentumisen yksi peruselementti on tieto siitä, että apua on saatavissa. Tutkimus kertoo myös, että mikäli nuori on tarvinnut TE-toimiston apua, sitä on myös konkreettisesti haettu 97 % todennäköisyydellä. On mielenkiintoista, että barometrin kanssa samoihin aikaan toteutettu nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ammattilaisille suunnatussa kyselyssä vastaajat näkivät palvelujen tason nuorille selkeästi riittämättömämpänä kuin nuoret itse.
Kuvio 1: ”Oletko mielestäsi saanut riittävästi näitä palveluita?” (Prosentteina)
Vaikka palveluita koetaan olevan hyvin saatavissa, parannettavaakin löytyy. Ohjaamopalvelun saatavuuteen peräti 23 % vastasi olevansa tietämätön niiden riittävyydestä, vaikka toiminta on nimenomaan kohdennettu haastattelun ikäryhmälle. Ohjaamon myös koettiin olevan hankalan matkan päässä (11 % vastaajista). Ohjaamon kohdalla korostui toisaalta vastauksissa erityisesti se, että palvelua kerrankin käyttänyt arvioi palvelun riittäväksi, kun puolestaan ne, jotka eivät koskaan olleet käyttäneet, arvioivat palvelun saatavuuden riittämättömäksi. Etelä-Pohjamaallakin välimatkat ovat pitkiä, joten on tärkeää tutustuttaa nuoret Ohjaamo-toimintaan jo silloin, kun he eivät palvelua vielä konkreettisesti tarvitse, jotta palvelua osattaisiin käyttää tarvittaessa pidemmänkin matkan päästä. On kuitenkin hienoa, että toisin kuin kohdennetuissa nuorten palveluissa yleensä, Ohjaamo-palveluita käytetään eniten hieman vanhempana – 20–23 ikävuoden kohdalla – jolloin uravaihtoehtojen, koulutusten ja erilaisten tuki- ja työmahdollisuuksien tiedontarve on suuri.
Miten voin juuri sinua auttaa? – Kuuntelun ja viestinnän tärkeys
Barometrin mukaan yli 75 % haastatelluista nuorista kokee tulleensa autetuksi täysin tai melko hyvin. Joukosta kuitenkin mielenterveyspalveluiden lisäksi erottuu TE-palvelut, jossa joka kuudes nuori kokee, että on tullut autetuksi joko ”jonkin verran” tai ”ei lainkaan” (Kuva 2). Näistä usea ei koe tulleensa autetuksi tai asioiden tulleen ymmärrettävästi selitetyiksi. Tuloksissa kuitenkin korostetaan, että vika ei ole välttämättä ole TE-palveluissa itsessään, vaan turhautuminen voi purkautua esimerkiksi alueen työtilanteeseen tai järjestelmän koetussa vaikeaselkoisuudessa tai velvoittavuudessa.
Kuvio 2: ”Koin, että tulin autetuksi” (Prosentteina)
Vaikka syyt voivat olla riittämättömästä palvelusta toissijaisia, tulee meidän tiedostaa kohdat, joissa voimme toimia toisin tai selkeämmin. Voimme varmasti koittaa kehittyä siinä, miten esitämme asiat nuorelle. Puhun varmasti meidän kaikkien puolesta todetessani, että toivomme aina parasta asiakkaillemme ja tiedämme, että voimme suurinta osaa ohjata eteenpäin kohti tavoitteitamme, mutta viestimmekö asioista selkeästi? Entä annammeko rohkeasti konkreettisia vaihtoehtoja nuorille silloin, kun meidän roolimme sen mahdollistaa?
Palveluidemme kirjo voi tuntua nuorelle hyvin hankalalta, ja parasta mitä hänen hyväkseen voidaan usein tehdä, on kertoa konkreettiset vaihtoehdot oman tilanteensa edistämiseksi. Eli tehdä sitä työtä, jossa me olemme korvaamaton apu nuorelle!
TE-toimiston asiakkaana olleet nuoret kokevat myös, että mahdollisuus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon ei ole aina riittävää. Tämän tosin on suhteellinen tulos, sillä vaikka TE-toimistoissa osuus on verrokkipalveluista pienin, kokee niissäkin enemmistö (55 %) täysin sopivaksi sen, että sai osallistua niin paljon kuin halusi. Pohdin aihealueen kytkeytymistä edelliseen kohtaan – mikäli esittämistapamme ei ole selkeä tai emme rohkeasti anna nuorelle erilaisia vaihtoehtoja omaan tilanteeseensa, voiko hän kokea palvelua riittäväksi tai osallisuutta päätöksentekoon mikäli omat vaihtoehdot jäävät epäselviksi?
On positiivista, että erityisesti Ohjaamoissa ja työpajoissa koettu palvelu on nuorten näkökulmasta laadukasta ja kokemukset positiivisia. Vaikka palveluiden vertailu ei niiden erilaisuuden vuoksi ole suotavaa eikä suoraan mahdollista, voimme ehkä kuitenkin miettiä, mitä voimme noista palveluista oppia ja monistaa myös TE-palveluihin?
Uskotaan nuoreen, uskotaan itseemme!
Kun luottamus tulevaisuuteen ja yhteiskuntaan on kunnossa, on palveluiden kehittämiselle erinomainen pohja. Kun yli 70 % nuorista uskoo, että työnhaun palveluja on aina tarvittaessa saatavilla, ovat lähtökohdat erinomaiset (Kuvio 3). Lisäksi kun tunnistamme realistisesti kohtia, joissa pystymme parempaan ja jossa voimme kehittyä, voi palveluidemme ja viestintämme kehittyä.
Kuvio 3: ”Uskon, että palvelua on tarvittaessa saatavilla” (Prosentteina )
Nuoret asiakkaamme ovat fiksuja ja tottuneet käyttämään erilaisia palveluita. Silloin kun he apua hakevat, heillä siihen myös varmasti oikea tarve. Ja tarpeen saamme selville vain kysymällä, emme olettamalla. ”Miten voin vielä auttaa” ja ”haluatko vielä kysyä tai tarkentaa jotakin” ovat helppoja kysymyksiä esittää, mutta voi parhaimmillaan johtaa keskusteluun, jonka vuoksi palveluun alun perin hakeuduttiin. Meidän tehtävämme ei ole tietää kaikkea eikä antaa kaikkia vastauksia, mutta uskon itseensä ja tulevaisuuteen voimme nuoren kanssa jakaa. Noiden asioiden vaaliminen ja edistäminen ovat asioita, joka erottaa meidät boteista – ja joka lienee yksi perimmäinen syy, miksi nuoret kohtaamisia meidän kanssamme edelleenkin arvostaa ja tarvitsee.