
Yrittäjyyspaja innostaa tiimityöskentelyllä ja lisätukea tuo samanhenkisten porukka. Seinäjoen yrittäjyyspaja v. 2015-2016
Nuorten yrittäjyys on kasvussa, joten yrittäjyysvalmennuksellekin on tilausta. Kansainvälisen yrittäjyyttä ja yritysaikeita tutkivan GEM-tutkimuksen mukaan suomalaisnuorten halu perustaa yrityksiä on kasvanut nopeasti. Joka viides alle 25-vuotias suomalainen uskoo perustavansa yrityksen kolmen vuoden kuluessa.
Käytännön työskentelyä yrittäjyyden kirkastamiseen
Yrittäjyyttä pohtiva tarvitsee usein sparrausta oman idean kiteyttämiseen. Nuorten yrittäjyyspaja tarjoaa sitä. Se on suunniteltu erityisesti alle 30-vuotiaille nuorille ja pureutuu käytännössä yrittäjyyteen. Osallistujalle koulutus on maksuton, minkä mahdollistaa Työ- ja elinkeinoministeriön rahoitus.
Yhteistyössä ELY-keskusten ja TE-toimistojen kanssa pajoihin on saatu motivoituneita osallistujia. Suomen Yrittäjäopiston vetämissä pajoissa ympäri Suomen on vuosien 2015-2016 aikana liikeideoitaan hionut jo yli 500 nuorta osaajaa, ja lisää on tulossa. Vuonna 2017 pajoja käynnistyy yhteensä 12 paikkakunnalla.

Yrittäjyyspajaan osallistunut Tommi Koivunen Alajärveltä perusti yrityksen paja-aikana.
Yli puolet pajan käyneistä perustanut yrityksen
Aiemmissa Nuorten yrittäjyyspajoissa uusia yrityksiä perusti yli puolet pajan käyneistä. Yksi heistä on Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen pajaan vuonna 2016 osallistunut Tommi Koivunen Alajärveltä. Koivunen perusti toiminimiyrityksensä pajan aikana ja toimii nyt yrityksensä kautta Pohjantähden vakuutusasiamiehenä. Alun perin Koivusella oli tarkoitus lähteä markkinointialalle, mutta kun tilaisuus yrittäjyyspajan kautta tuli, tarttui hän siihen välittömästi.
- Nykyinen esimieheni oli kertomassa yrittäjyyspajassa yritysvakuutuksista, ja siitä se sitten lähti. Olen ollut tyytyväinen, myyntityö kolahti minulle ja sopii kuin nenä päähän, kertoo Koivunen.
Pajan neuvoilla oli helppo perustaa yritys
Täyskäännöstä Koivunen ei ole katunut. Pajan aikana oli käyty läpi, miten toiminimiyritys perustetaan, joten neuvoja noudattamalla perustaminen Koivusen mukaan hoitui helposti. Myös YEL:n ja muiden maksujen miettiminen sujui kivuttomammin, kun niistä oli pajassa saanut hyvän katsauksen.
Koivuselle yrittäjyys on tuttua jo lähipiiristä, sillä Koivusen vanhemmatkin ovat yrittäjiä.
- Sitä kautta olen saanut tukea ja oppia yrittämiseen ja nähnyt yrittäjyyden arkea ihan lapsesta saakka. Yrittäjyys on kiinnostanut aina, kertoo Koivunen.
Kun Koivunen hetkeksi aikaa jäi työttömäksi, tuli asia esille Te-toimistossa. Tilaisuus yrittäjyyspajaan osallistumisesta ja nykyinen polku yrittäjyyteen avautui sitä kautta. Yrittäjyyden tie on tuntunut Koivusesta omalta.
Verkostot ja kontaktit tulevaisuutta varten
Ilman verkostoja ei yrittäjyydessä pitkälle pötkitä. Mitä aiemmin – jo yrityksen suunnitteluvaiheessa – niitä alkaa rakentaa, sitä paremmat lähtökohdat saa. Verkostoja ja vertaistukea Koivusella oli paitsi lähipiiristä ja paja-aikana osallistujaporukasta, myös heti yrityksen perustamisvaiheessa.
- Kirjanpitäjän hankin jo alkutaipaleella, ja häneltä saa verotusasioissa neuvoja. Pohjantähdellä on muutama kollega, jotka toimivat myös toiminimen kautta, summaa Koivunen.
Pajassa osallistuja laatii liiketoimintasuunnitelman ja saa siihen sparrausta koko ryhmältä. Tiivis pajatyöskentely laittaa rajat pohdinnalle ja ”pakottaa” tekemään päätöksiä. Yrittäjyyskin on käytännössä päätösten tekemistä. Koivunen vinkkaakin yrittäjyyttä miettivää tarttumaan tuumasta toimeen.
- Tykästyin siihen, että pajassa oli idearikkaita kouluttajia. Heiltä sai hyviä neuvoja, joihin kannatti tarttua. Kannattaa siis kuunnella avoimin mielin ja ryhtyä tuumasta toimeen, vinkkaa Koivunen.
Koivunen kokee saaneensa yrittäjyyspajasta hyvät eväät.
Suomen Yrittäjäopisto on valmentanut Nuorten yrittäjyyspajoissa vuodesta 2015 asti yrittäjyydestä kiinnostuneita alle 30-vuotiaita eri puolilla Suomea. Seinäjoella NYP tarjoaa käytännön yrittäjyysoppia jälleen 21.8.2017 alkaen.
Ulla Haukijärvi, projektisuunnittelija, Suomen Yrittäjäopisto
Kirjoittaja toimii Suomen Yrittäjäopistolla projektisuunnittelijana kotimaisissa ja kansainvälisissä hankkeissa ja Nuorten yrittäjyyspajan tiedotuksesta vastaavana.
Haku Nuorten yrittäjyyspajoihin: http://koulutukset.te-palvelut.fi/kt/ sanahaulla Nuorten yrittäjyyspaja.
Seuraa Nuorten yrittäjyyspajaa Facebookissa
Tarinoita pajan käyneiden kokemuksista videoina
Pajamallista: Suomen Yrittäjäopiston blogista