Olin kaupassa ostamassa aivan halpaa peruslämpömittaria. Mietin, että mitenhän tarkkoja nämä ovat. Keksin, että minunhan kannattaa verrata niitä ja ottaa se, minkä lukema näyttää kaikkien mittareiden keskiarvolukemaa. Se on todennäköisesti lähimpänä todellista. Näin teinkin.
Vuosia sitten juttelin erään ”vanhan kansan” terveydenhoitajan kanssa. Hän oli ollut useasti seuraamassa, kun jostain maalaistalosta yhtä perheenjäsentä lähdettiin viemään ”Törnävälle” eli B-mielisairaalaan. Niistä tapauksista hän kertoi oppineensa, että useimmiten ”väärä ihminen vietiin”. Hän, kuka Törnävälle joutui, oli perheen tunnemittari, herkin ihminen, joka reagoi toimimattomaan perhedynamiikkaan.
Itselläni TE-toimistossa oli useamman vuoden ajan asiakkaina nuoria, jotka tarvitsivat erityistä tukea työllistymiseensä tai opiskelupaikan löytämiseen. Jäin miettimään, ovatko he näitä yhteiskuntamme lämpömittareita, jotka kertovat, että kaikki ei ole hyvin? Nämä nuoret ovat yhteiskuntamme lapsia, jotka tämän yhteiskunnan pyrkimys ääriyksilöllisyyteen on synnyttänyt.
Läpi maailmanhistorian ihminen on aina elänyt ryhmässä. Geeniemme ja aivojemme rakenne ei ole valmistanut meitä yksilökeskeiseen elämään ja sen mukanaan tuomaan vastuuseen. Ylin aivokuori, se missä ajattelu tapahtuu, on siihen saattanut sopeutua, mutta aivojen syvemmät rakenteet, ns. limbinen järjestelmä, ehkä ei. Ja juuri tämä järjestelmä säätelee tahdosta riippumattomia toimintoja, tunteita ja motivaatiota. Joten ei ole ihme, jos nuorten pelkoihin ja näköalattomuuteen ei ole ratkaisua löydettävissä ylintä aivokuorta aktivoimalla ja haastamalla.
Yksilöllisyyden, itsemääräämisoikeuden ja ”sen saat mitä tahdot” -ideologian kääntöpuoli on se, että saatat kokea olevasi täysin itse vastuussa valinnoistasi. Tämä vastuu on joillekin meistä liikaa. Olen joskus leikilläni pyytänyt kuulijoita miettimään, millaisen rauhan se toisi elämään, jos eläisimme edelleen sääty-yhteiskunnassa. Ei siksi, että sitä kannattaisin, vaan havainnollistaakseni asiaa. Tällöin se, mihin säätyyn olisit syntynyt, määräsi kohtalosi ja mahdollisuutesi. Et voisi, eikä sinun tarvitsisikaan, edetä urallasi. Asemasi yhteiskunnassa olisi valmiiksi annettu. Kunhan vain suorittaisit sinulle langennutta roolia.
Nykyään maailma on avoinna ja nuorille muistutetaan toistamiseen, että ”unelmasi toteutuvat, kunhan vain niihin tarpeeksi uskot”. Mutta eivät ne kaikkien kohdalla toteudu, kyllähän me sen tiedämme. Ja senkin, kuinka paljon elämän polustamme on kiinni aivan jostakin muusta kuin meistä itsestämme.
Mikä sitten auttaisi? Itse muistan yhden esimerkin, jossa pelkkä ympäristön muutos toi muutoksen. Kyseessä oli tosiTV-ohjelma, missä ongelmanuoria lähetettiin farmille kiinteäksi osaksi yhteisöä ja fyysisiin töihin. Jostain syystä tämä kombinaatio auttoi heitä saamaan omasta elämästään kiinni.
Tästä voisimme oppia ainakin sen, että omaa elämää loputtomasti pohtimalla sitä voidaan parantaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Siitäkin huolimatta vaikka tukena olisi moniakin ammattiauttajia. Lopulta ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että on alettava tehdä jotain eri tavalla kuin ennen. Kun nuori on tähän valmis, silloin muutos voi tapahtua. Meidän nuorten lähellä olevien vastuulla taas on se, että pystymme rakentamaan yhteiskunnan, yhteisön, oppilaitokset ja työpaikat sellaisiksi, että askeleen niihin ottaminen on turvallista.
Luottavaisia askelia elämään sinulle toivottaen,
Timo Särkijärvi
Asiantuntija, hankepalvelut
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto
Nuorisotakuu Etelä-Pohjanmaa 