Havaintoja nuorten yrittäjien ensiaskelista

Kuluva kesä 2022 antoi useita ajatuksia ja kohtaamisia Etelä-Pohjanmaan yritysmaailmassa. Suuren kokonaisuuden muodosti varsinkin nuorten kanssa käydyt keskustelut oman yritystoiminnan aloittamiseen liittyen, tai jonkin muun tavan löytämiseen jolla oman osaamisen tuotteistaisi yritysmaailmaan.

Monesti tulee mieleen, että heinäkuu on rauhallista aikaa yrittämiseen liittyen? Tänä kesänä tuli useita yrittämiseen liittyviä yhteydenottoja puhelimitse, sähköpostilla, tapaamisilla sekä myös ihan starttiraha hakemuksia yrityspalveluihin, jossa olen asiantuntijana.

Nuori henkilö.
Nuoria mietityttää maailman tilanne, jo kuusi kuukautta kestänyt sota idässä, materiaalien kallistumiset, materiaalien toimitusajat sekä turvallisuus.

Monella yrittäjyyttä tai osakkuutta suunnittelevalla nuorella oli hyvin samankaltainen huoli. Keskustelun merkitys asiakkaan kanssa on siksi tärkeää. Hänelle täytyy muodostua realistinen kuva työmarkkinoista ja siitä miten oma osaaminen ja taidot sinne sopivat esimerkiksi yrittäjänä. Asiakkaan kanssa kävimme yhdessä läpi hänen liiketoimintasuunnitelmaansa. Tarvittaessa asiakas oli hankkinut mukaan myös Uusyrityskeskuksen tukilausunnon, jossa on hyvin asiakkaan kanssa yhdessä mietitty tulevaa yrittämiseen liittyvää suunnitelmaa.

Omaa yritystoimintaa suunnittelevan nuoren kanssa käydyissä keskusteluissa käytän kuuntelevaa otetta. Nuori sanoittaa oman tarpeensa ja meidän asiantuntijoiden tehtävänä on olla antamassa päivitettyä tietoa sekä vaihtoehtoja, jos nuoren sanoittama puheenvuoro sitä vaatii ja hänen tavoitteidensa toteutumiseen tarvitaan meidän ohjaustamme.

Ainutlaatuinen positiivisuus, se tuli sillä hienolla tavalla esille, mitä vain nuori yrittäjäksi suunnitteleva henkilö voi puheessaan ja käytöksessään tuoda esille. Usko omaan tuotteeseen tai palveluun oli monella hyvin pitkällekin jo jalostettu, mutta myös riskien kartoitustakin oli kokeiltu tehdä. Innovatiivisuus oli monella mukana jo starttirahahakemuksen alkuteksteissä.

Oma käsitykseni Etelä-Pohjanmaan alueen aloittavista nuorista yrittäjistä sekä sitä suunnittelevista on erittäin positiivinen. Nämä kohtaamani nuoret noin 19–35 vuotiaat olivat päivän piristeitä jokaisella tavalla. Nuoret yrittäjäksi aikovat tai yrittämisestä kiinnostuneet olivat aidosti mukana keskusteluissa. He uskalsivat kysyä, ottivat kantaa, tekivät muistiinpanoja, kysyivät tarvittaessa uudelleen ja heidän käytöstavatkin olivat hyvällä tasolla.

Nuori henkilö esittelemässä ideoitaan kahdelle muulle henkilölle.
Nuori tarvitsee tukea ja tulla kuulluksi varsinkin, kun on kyse hänen omasta mahdollisesta yrittäjyydestään ja uravalinnoistaan.

Jokainen nuori otti realismiin liittyvät keskustelut rakentavasti ja osasivat myös asettaa erilaisia näkökulmia omaan yritysideaansa ja -suunnitelmiinsa. Yksi, mikä kaikilta nuorilta tuli joka kerta keskusteluidemme lopussa oli kiitos.

Tero Eklund
Asiantuntija, yrityspalvelut
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto

Yrittäjän päivä.

”Jotta jokainen nuori tahtoisi toimia yritteliäänä yhteiskunnan jäsenenä”

Yrittäjän päivänä tehdään yrittäjyyttä tutuksi. Valtakunnallista Yrittäjän päivää on vietetty vuosittain syyskuun 5. päivänä vuodesta 1997 alkaen. Vuonna 2022 Yrittäjän päivän juhlinnan keskiössä ovat lapset ja nuoret, kun Talous ja nuoret TAT toimii tapahtuman pääjärjestäjänä. Yrittäjän päivänä tutustutetaan lapsia ja nuoria yrittäjyyden moniin muotoihin, sekä innostetaan yrittäjyyteen ja yritteliääseen elämän asenteeseen.

Paikalliset palvelut aloittavalle yrittäjälle (te-palvelut.fi)

Nuorten yrittäjyyspajasta avautui yrittäjyyspolku

SJK-paja

Yrittäjyyspaja innostaa tiimityöskentelyllä ja lisätukea tuo samanhenkisten porukka. Seinäjoen yrittäjyyspaja v. 2015-2016

Nuorten yrittäjyys on kasvussa, joten yrittäjyysvalmennuksellekin on tilausta. Kansainvälisen yrittäjyyttä ja yritysaikeita tutkivan GEM-tutkimuksen mukaan suomalaisnuorten halu perustaa yrityksiä on kasvanut nopeasti. Joka viides alle 25-vuotias suomalainen uskoo perustavansa yrityksen kolmen vuoden kuluessa.

Käytännön työskentelyä yrittäjyyden kirkastamiseen

Yrittäjyyttä pohtiva tarvitsee usein sparrausta oman idean kiteyttämiseen. Nuorten yrittäjyyspaja tarjoaa sitä. Se on suunniteltu erityisesti alle 30-vuotiaille nuorille ja pureutuu käytännössä yrittäjyyteen. Osallistujalle koulutus on maksuton, minkä mahdollistaa Työ- ja elinkeinoministeriön rahoitus.

Yhteistyössä ELY-keskusten ja TE-toimistojen kanssa pajoihin on saatu motivoituneita osallistujia. Suomen Yrittäjäopiston vetämissä pajoissa ympäri Suomen on vuosien 2015-2016 aikana liikeideoitaan hionut jo yli 500 nuorta osaajaa, ja lisää on tulossa. Vuonna 2017 pajoja käynnistyy yhteensä 12 paikkakunnalla.

Tommi_Koivunen

Yrittäjyyspajaan osallistunut Tommi Koivunen Alajärveltä perusti yrityksen paja-aikana.

Yli puolet pajan käyneistä perustanut yrityksen

Aiemmissa Nuorten yrittäjyyspajoissa uusia yrityksiä perusti yli puolet pajan käyneistä. Yksi heistä on Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen pajaan vuonna 2016 osallistunut Tommi Koivunen Alajärveltä. Koivunen perusti toiminimiyrityksensä pajan aikana ja toimii nyt yrityksensä kautta Pohjantähden vakuutusasiamiehenä. Alun perin Koivusella oli tarkoitus lähteä markkinointialalle, mutta kun tilaisuus yrittäjyyspajan kautta tuli, tarttui hän siihen välittömästi.

  • Nykyinen esimieheni oli kertomassa yrittäjyyspajassa yritysvakuutuksista, ja siitä se sitten lähti. Olen ollut tyytyväinen, myyntityö kolahti minulle ja sopii kuin nenä päähän, kertoo Koivunen.

Pajan neuvoilla oli helppo perustaa yritys

Täyskäännöstä Koivunen ei ole katunut. Pajan aikana oli käyty läpi, miten toiminimiyritys perustetaan, joten neuvoja noudattamalla perustaminen Koivusen mukaan hoitui helposti. Myös YEL:n ja muiden maksujen miettiminen sujui kivuttomammin, kun niistä oli pajassa saanut hyvän katsauksen.

Koivuselle yrittäjyys on tuttua jo lähipiiristä, sillä Koivusen vanhemmatkin ovat yrittäjiä.

  • Sitä kautta olen saanut tukea ja oppia yrittämiseen ja nähnyt yrittäjyyden arkea ihan lapsesta saakka. Yrittäjyys on kiinnostanut aina, kertoo Koivunen.

Kun Koivunen hetkeksi aikaa jäi työttömäksi, tuli asia esille Te-toimistossa. Tilaisuus yrittäjyyspajaan osallistumisesta ja nykyinen polku yrittäjyyteen avautui sitä kautta. Yrittäjyyden tie on tuntunut Koivusesta omalta.

Verkostot ja kontaktit tulevaisuutta varten

Ilman verkostoja ei yrittäjyydessä pitkälle pötkitä. Mitä aiemmin – jo yrityksen suunnitteluvaiheessa – niitä alkaa rakentaa, sitä paremmat lähtökohdat saa. Verkostoja ja vertaistukea Koivusella oli paitsi lähipiiristä ja paja-aikana osallistujaporukasta, myös heti yrityksen perustamisvaiheessa.

  • Kirjanpitäjän hankin jo alkutaipaleella, ja häneltä saa verotusasioissa neuvoja. Pohjantähdellä on muutama kollega, jotka toimivat myös toiminimen kautta, summaa Koivunen.

Pajassa osallistuja laatii liiketoimintasuunnitelman ja saa siihen sparrausta koko ryhmältä. Tiivis pajatyöskentely laittaa rajat pohdinnalle ja ”pakottaa” tekemään päätöksiä. Yrittäjyyskin on käytännössä päätösten tekemistä. Koivunen vinkkaakin yrittäjyyttä miettivää tarttumaan tuumasta toimeen.

  • Tykästyin siihen, että pajassa oli idearikkaita kouluttajia. Heiltä sai hyviä neuvoja, joihin kannatti tarttua. Kannattaa siis kuunnella avoimin mielin ja ryhtyä tuumasta toimeen, vinkkaa Koivunen.

Koivunen kokee saaneensa yrittäjyyspajasta hyvät eväät.

Suomen Yrittäjäopisto on valmentanut Nuorten yrittäjyyspajoissa vuodesta 2015 asti yrittäjyydestä kiinnostuneita alle 30-vuotiaita eri puolilla Suomea. Seinäjoella NYP tarjoaa käytännön yrittäjyysoppia jälleen 21.8.2017 alkaen.

UllaHaukijärvi (2)

Ulla Haukijärvi, projektisuunnittelija, Suomen Yrittäjäopisto

Kirjoittaja toimii Suomen Yrittäjäopistolla projektisuunnittelijana kotimaisissa ja kansainvälisissä hankkeissa ja Nuorten yrittäjyyspajan tiedotuksesta vastaavana.

 Haku Nuorten yrittäjyyspajoihin: http://koulutukset.te-palvelut.fi/kt/ sanahaulla Nuorten yrittäjyyspaja.

 

Seuraa Nuorten yrittäjyyspajaa Facebookissa

Tarinoita pajan käyneiden kokemuksista videoina

Pajamallista: Suomen Yrittäjäopiston blogista