Kuka kannustaisi kaukana?

Olipa kerran pikku Nyyti Nyytiäinen, hän ihan yksin asui taloaan
ja talo oli myöskin yksinäinen.

Väitetään, että yksinjäämisen pelko juontaa ihmisyyden ja historian alkuajoille luolamiesajoille, jolloin laumasta poissulkeminen tarkoitti kuolemaa. Yksin oli mahdoton hankkia ravintoa sekä selviytyä vihollisia ja karuja oloja vastaan.

Ajatus on puhutteleva. Yksinäisyys on vähintäänkin uuvuttavaa. Miten varmistamme juuri nyt, ettemme jätä ketään yksin? Että luottamus tulevaisuuteen ja yhteiskuntaan säilyy?

Kohtaamiset luottamuksen rakentajana

Siis kuka lohduttaisi nyytiä ja sanoisi: ei kukaan
sinua huomaa, ellet itse mene mukaan!

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa on käynnissä Kiinni työelämään -hanke (ESR), jonka tavoitteena on saattaa yhteen työnhakija-asiakkaat, joiden työttömyys uhkaa pitkittyä, sekä rekrytointiongelmia kohdanneet yritykset. Myös nuoret ovat hankkeen kohderyhmää. Hankkeessa asiakkaalle rakennetaan henkilökohtainen, valmennukseen perustuva tuettu polku kohti palkkatyösuhdetta – jokaisen omat mahdollisuudet huomioon ottaen.

Henkilökohtaiset tapaamiset ovat toiminnan perustana myös poikkeusaikana. Luottamuksen rakentuminen on tärkeä tavoite jokaisessa asiakassuhteessa. Luottamuksen rakentuminen mahdollistaa luottamukselliset keskustelut, joiden kautta nuorta autetaan tunnistamaan oma osaaminen ja kehittymistarpeet. Luottamus omiin kykyihin rakentaa myös luottamusta omaan itseensä.

Mun täytyy nyt lohdutella tuittua, en saa nyt olla arka!
Hän pelkää vielä enemmän, se pikku tuittu parka!

Usein kuitenkin luottamuksen rakentumisessa lähdetään takamatkalta. Nuoren elämäntilanne voi olla vaikea tai taustalla voi olla esimerkiksi koulukiusaamista tai oppimisvaikeuksia. Vaikka luottamuksen rakentuminen on etäkohtaamisten kautta vaikeampaa kuin kasvokkain tapahtuvien keskustelujen kautta, se ei ole mahdotonta (ks. esim. TTK, 2018). Nyt olisikin tärkeää varmistaa, etteivät rakentumassa olevat luottamussuhteet ja kannustaminen katkea fyysiseen etäisyyteen.

”Törmäämme yksinäisyyteen, mielenterveyden ongelmiin, sairauksiin ja elämänhallinnan haasteisiin. Tapaamisella on aikaa purkaa asioita ja on kuuntelija, jolle voi tilannettaan avata. Tämän myötä lähdemme yhdessä suunnittelemaan jatkoa työelämän suuntaan ja tarvittaessa kannustamme sekä ohjaamme, mutta myös haastamme toimimaan.” Jani Aho, projektisuunnittelija

Etäällä, mutta henkisesti lähellä

Ui valtameren mustaa aavaa pitkin
niin yksinäinen pullo, ui ja ui
ja lipui rantaan, kuten arvasitkin,
ja pullopostipulloks paljastui.

Se kirje oli nyytin ensimmäinen.
Hän kätki sen siis taskun sopukkaan.
Ja kesäyö on kaunis yö, kun yö on heinäkuun,
kun joku jotakuta kohta lohdutella saa
ja kaikki muuttuu uudeksi, kun seikkailukin odottaa.

Aikana, jolloin henkilökohtaiset tapaamiset eivät onnistu, haastaa meidät miettimään henkilökohtaisuuden uudelleen. Voisiko henkilökohtaisuus tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että kysymme ja aidosti kuuntelemme? Jos vastaus edelliseen on kyllä, niin miten saamme suhteesta niin luottamuksellisen, että suhteesta tulee merkityksellinen?

”Uskon, että tämä valitettava koronakriisi ikään kuin pakottaa ihmiset luomaan nyt jotain uutta ja kehittämään yhteydenpitoa ja palveluita etäyhteyksien varassa ennätysvauhtiin. Tässä on siten myös paljon mahdollisuuksiakin.” Elina Esala, projektisuunnittelija

Onnistumisen kokemukset ja inhimilliset kohtaamiset vahvistavat uskoa itseemme. Miten onnistumisen kokemuksia voidaan tukea nyt, kun passivoituminen on enemmän kuin helppoa? Tarvitsemme luotetun tahon peilaamaan omia ajatuksiamme, sekä tunnetta siitä, että meidät nähdään ja meidät kuullaan. Että olemme tärkeitä. Luottamuksellisessa suhteessa voimme myös sanottaa kiinnostuksen kohteita ja kannustaa kokeilemaan eri asioita konkreettisesti. Siksi kohtaamisten merkitystä ei voida sivuuttaa silloinkaan, kun olemme fyysisesti kaukana. Tärkeintä on olla henkisesti paikalla.

”Kokonaisuutena aktiivisuuden lisääminen arkeen avaa ovia myös sosiaaliseen kanssakäymiseen. Nämä ovat askelia kohti työelämää.”  Jani Aho, projektisuunnittelija

Kiinni työelämään -hankkeen työryhmä, vasemmalla projektipäällikkö Piia Kaunisto, keskellä projektisuunnittelija Elina Esala,  ja oikealla projektisuunnittelija Jani Aho.

Tiedämme kiistattomasti, että varsinkin nuorten työmarkkinat ovat hyvin suhdanneriippuvaisia ja nuorten työttömyys nousee tyypillisesti korkealle laskusuhdanteen aikaan (mm. Sutela ym., 2018). Tiedämme myös, että oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen auttavat työllistymään (Sitra 2020). Näiden faktojen tunnustaminen täytyisi toimia muistutuksena sille, että nyt jos koskaan olemme vastuussa nuorten huomioimisesta ja kannustamisesta yksilöllisesti. Me merkitykselliset ja luotettavat henkilöt voimme joko vaalia sitä kehitystä, jota jo olemme aikaansaaneet, tai romuttaa sen hetkessä.

”Tässä työssä on hienoa se, kun huomaa toisen innostuneen kokeilemaan rohkeasti tai ylittämään itsensä. Joskus ne ovat pieniä askelia mutta saattavat johtaa hienoon lopputulokseen.”  Jani Aho, projektisuunnittelija

Uusi aika, uudet mahdollisuudet!

”Mielestäni tämän päivän nuorilla on luonnostaan pääsääntöisesti optimistinen suhtautuminen tilanteeseen ja tulevaisuuteen. Tässä tilanteessa voimme yhdessä asiakkaiden kanssa ihmetellä tätä päivää ja näitä muutoksia. Kuitenkin jokaisella asialla on myös omat mahdollisuutensa, kuten nyt syntyvät uudet tehtävät ja alat, joita kohti voimme yhdessä lähteä polkuja suunnittelemaan.” Elina Esala, projektisuunnittelija

Uudet ajat luovat uusia mahdollisuuksia. Ja meidän niin sanottujen asiantuntijoiden on oltava nöyriä siinä, ettemme todennäköisesti tiedä sen enempää tulevaisuudesta, tulevaisuuden osaamistarpeista tai työllistävistä aloista kuin nuoretkaan. Mitä tiedämme on, että jokainen hopeareunus on tässä tilanteessa huomioitava. Minua puhutteli Kati Särmön (luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu) huomio, joka kuvaavasti muistutti myös tämän ajan mahdollisuuksista:

”Nurinkurista, mutta mieltä lämmittävää. Etäopetuksessa olen kuullut monen oppilaan iloista puheen pulputusta enemmän kuin neljän vuoden aikana luokkahuoneessa. Kuva- ja ääniviestit + muut etäkontaktit opelle ilman sosiaalista painetta ovat olleet timantteja.”.

Emme tarvitse muistutusta siitä, miten tilanne haastaa meitä. Mistä tarvitsemme muistutuksen, on vastuu, joka meillä on. Meillä on vastuu osoittaa, että jokainen on edelleen tärkeä ja jokaisella on lukuisia mahdollisuuksia elämässään. Edelleenkin.

Ja tuittu ruusut sai ja kirjeen luki
ja nimenkin hän tarkkaan tavasi.
Ah, posket punaruusut häntä puki
ja nyytille hän sylin avasi
ja kuiskas: unohda jo mennyt kamaluus,
on edessämme kaikki kauneus ja ihanuus:
on meri jota nähnyt en mä milloinkaan
ja kauniit näkinkengät joita poimitaan.
He lähtivätkin heti matkaan vilijaanan myötä
ja kaikki homssut hurrasivat heille pitkin yötä,
nyt juhlavalot valaisevat meren mustaa selkää.

Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!

Piia Kaunisto
Projektipäällikkö
Kiinni työelämään -hanke

Tekstissä viitattu myös hankkeen projektisuunnittelijoiden Jani Ahon ja Elina Esalan ajatuksiin asiakastyöstä.

Lähteet:
Sitra.fi (2020): https://media.sitra.fi/2020/04/01151705/tyottomien-nakokulma-elinikaiseen-oppimiseen. pdf. Luettu 2.4.2020.

Sutela Elina, Haapakorva Pasi, Marttila Mikko & Tiina Ristikari (2018): Haavissa? Aktivointitoimissa olleiden nuorten taustat ja tilanteet toimien jälkeen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 5/2018. Saatavissa:http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136130/URN_ISBN_978-952-343-036-5.pdf?sequence=1&isAllowed=y.  Luettu 2.4.2020.

TTK Työturvallisuuskeskus, 2018. Etäjohtaminen ja virtuaalinen vuorovaikutus työyhteisössä. Saatavissa: https://ttk.fi/koulutus_ja_kehittaminen/julkaisut/digijulkaisut/etajohtaminen_ ja_virtuaalinen_vuorovaikutus_tyoyhteisossa. Luettu 3.4.2020.

Sitaatit:
Jansson, Tove (1960): Kuka lohduttaisi Nyytiä? WSOY. Suom. Kirsi Kunnas.

Ajatuksia etätöistä

Etätöiden edellykset: tietokone, puhelin, kuulokkeet ja kahvia!

Elämme juuri nyt haastavaa ja poikkeuksellista aikaa, joka varmasti tulee jollain tavalla jättämään jälkensä myös tulevaisuuden työ- ja opiskeluelämään. Etätyössä ovat nyt lähes kaikki, joille se suinkin on mahdollista.

Etäopetukseen siirtyneille koululaisille ja opiskelijoille tämä kevät saattaa tuoda pientä esimakua siitä, mitä työelämä tulevaisuudessa saattaisi olla.

Nyt uudesta käytännöstä voi tulla vastaisuudessa normi. Ehkä tämä valtava, lähes yhdessä yössä otettu, digiloikka vetääkin nyt isolla siveltimellä suuntaviivoja tulevaisuuden opiskeluun ja työntekoon, jotka voivat olla eri tavalla ajasta ja paikasta riippumattomia. Ehkä saamme jopa sysäyksen vuoden 2020 alusta työaikalakiin kirjatun uuden työmuodon, joustotyön suuntaan. Joustotyötä voidaan tehdä erityisesti tehtävissä, joissa työn aikataulussa pysyminen sekä lopputulos eivät ole riippuvaisia suorittamisen ajankohdasta.

Etätöissä ja -opiskeluissa korostuvat vapaus ja samalla myös vastuu. Etänä opiskelu ja työskentely vaativat kykyä ymmärtää omia vahvuuksia ja tietynlaista kurinalaisuutta sekä itsensä johtamista. Monille avain onnistuneeseen etäopiskeluun ja työhön on rutiinien säilyttäminen. Perheellisten etätyöskentelyä saattavat haastaa samaan aikaan kotona opiskelevat lapset ja sekä niin ikään etänä töitään tekevä puoliso. Silloin yhteiset pelisäännöt ovat kultaakin kalliimpia.

Etänä opiskelevat lapset tarvitsevat aikuisia, jotka huolehtivat turvallisista rutiineista ja aikuiset tarvitsevat rauhaa saadakseen työtehtävänsä suoritettua.

Tämän päivän kokouksista saan itse ainakin yhden bingon!

Parin etätyöskentelyviikon jälkeen monet ovat jo varmasti löytäneet itselleen sopivia tapoja työskennellä ja ehkä myös niitä etätyöskentelyn kompastuskiviäkin on sattunut matkan varrelle. Aina eivät esimerkiksi yhteydet tai ohjelmat toimi halutulla tavalla. Kukapa meistä ei olisi viime päivien aikana osallistunut kokoukseen, jossa jonkin osallistujan ääni pätkii ja toisen auki jääneestä mikrofonista kuuluu kotoa erilaisia elämisen ääniä. Netin syövereistä löytyykin huumorimielessä tehtyjä etäkokousbingoja, joihin voi kokouksen edetessä tehdä merkintöjä kokouksen kommelluksista.

Vaikka voin liukuvan työajan puitteissa valita itse työaikani, aloitan työt kotonakin pääsääntöisesti aamukahdeksalta ja työskentelen noin klo 16 saakka. Pyrin myös kotona syömään lounasta samaan aikaan kuin tekisin sen työpaikallakin. Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä myöntää, että kahvitaukojen kanssa rutiinin noudattaminen ei ole ihan niin helppoa. Usein kahvikuppi ilmestyy kuin itsestään työpisteelle ja kahvi tulee hörpittyä vähän haaleana töiden lomassa. Etätyön etuna pitkää työmatkaa taittavalle on se, että kotona työskentely vapauttaa työmatkaan kulunutta aikaa muulle. Toisaalta välillä kaipaan työmatkan tarjoamaa siirtymää työ- ja kotimoodin välillä. Pelkkä läppärin kannen kiinni painaminen ei tunnu viestittävän aivoille riittävän tehokkaasti, että nyt ollaan vapaalla. Pieni happihyppely ulkona työpäivän päätteeksi saattaisi auttaa siirtämään ajatukset pois työkuvioista.

Ikävöin työpaikalta sähköpöytää ja satulatuolia. Pidemmän aikaa etätyöskennellessä huomaa, miten suuri merkitys on työpisteen ergonomialla. Toistaiseksi en ole kotona saanut yrityksistä huolimatta työpistettäni ergonomialtaan oman työhuoneen ergonomiaa vastaavaksi. Toisaalta taukojumppaa tulee herkemmin tehtyä kotona kuin oman työpöydän ääressä. Välillä saatan käyttää osan lounastauostani pieneen ulkoiluun, josta saan virtaa loppupäivän työskentelyyn. Lisäksi pyrin puhumaan puhelut jaloitellen samalla ja älykellon käskyttäessä ”Liiku!”, nousen koneen äärestä tekemään pienen taukojumpan apunani työkaverin Teamsiin linkkaama jumppaohje.

Työkavereista puheen ollen, ehdottomasti eniten työpaikalta kaipaan kuitenkin juttuseuraa! Vaikka virtuaalikahvit työkavereiden kanssa onkin mukava hengähdyshetki työpäivän lomaan, huomaa jopa vahvasti introvertti kaipaavansa kasvotusten kollegoiden kanssa käytävää vuorovaikutusta.  Työyhteisön merkitys nousee poikkeustilanteessa arvoon arvaamattomaan, kun tuttu työporukka onkin yhtäkkiä vain ääni kuulokkeissa.

Erityisen haastavaa vertaisistaan erossa olo on luultavasti lapsille ja nuorille, jotka opiskelevat kotona.

Viime viikolla seurasin vierestä, kun yhdeksänvuotias leikki kavereiden kanssa WhatsApp-videopuhelun välityksellä. Sosiaalinen kanssakäyminen vaatii sekin tässä tilanteessa hieman kekseliäisyyttä.

Uusi tilanne voi olla kuormittava, joten muistetaan olla armollisia sekä itselle että muille. Tilanne on, kuten todettua, poikkeuksellinen ja haastava, mutta ei kestä ikuisesti. Elämän palatessa normaaliksi, osaamme ehkä entistä paremmin hyödyntää digitalisaation tuomat mahdollisuudet sekä opiskelu- että työelämässä ja iloitsemme siitä, että kahvitauolla ei enää tarvitsekaan turvautua virtuaalikahveihin.

Heli Peltoniemi
Viestintäasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto