Heinäkuussa 2020 olin työtön ja toisella kolmanneksella raskaana, kun näin Seinäjoen kaupungin työpaikkailmoituksen Kuntarekryssä. Ilmoituksessa haettiin osa-aikaisia iltaohjaajia Seinäjoen eri nuorisotiloille. Vaatimuksena työlle olivat joko alan opinnot, esimerkiksi nuorisohjaaja, sosionomi jne. tai sitten työkokemus sosiaalialalta. Minulla ei ole kumpaakaan, sillä koulutukseltani olen englannin kielen maisteri ja kokemukseni sosiaalialalta rajoittui lyhyeen työkokeiluun päiväkodissa. Elämäntilanteeni kuitenkin soveltui mainiosti osa-aikaiselle iltatyölle, joten päätin laittaa hakemuksen kaikesta huolimatta. En uskonut saavani paikkaa varsinkaan raskaana, mutta olin ainakin yrittänyt.
Elokuun puolivälissä sain yhtäkkiä soiton, jossa minut pyydettiin työhaastatteluun Pohjan nuopparille. Olin häkeltynyt kutsusta, mutta luonnollisesti menin paikalle ja tein parhaani. Vastassa oli joukko hommansa osaavia rouvia, jotka kyselivät rennossa ilmapiirissä minulta kysymyksiä liittyen osaamiseeni. Myönsin avoimesti, että minulla ei ole päivääkään sosiaalialan opintoja, mutta olin kuitenkin kiinnostunut alasta ja koin pystyväni tekemään työtä sillä vähäisellä kokemuksella, jota minulla oli.
Yhtäkkiä yksi haastattelijoista kysyi, että osaanko käyttää tietokoneita. Tottahan toki! Olen koko lyhyen elämäni kasvanut PC-pelaamisen parissa aina Windows95 ajoilta asti ja oppinut käsittelemään PC-tekniikkaa tämän ohella. Kerroin peliharrastuksestani ja muusta IT-osaamisestani, jota olin saanut isoveljeltäni. Isoveljeni on itse ohjelmoinnin insinööri, mutta opetti minut kädestä pitäen kasaamaan ja korjaamaan tietokoneita, jotta ”ei tarvitsisi maksaa ammattilaiselle sen tekemisestä”. Haastattelija näytti tyytyväiseltä ja totesi, että heillä on sellainen tilanne, että nuopparille hankittiin juuri keväällä viisi pelitietokonetta, mutta kukaan heistä ei osaa käyttää niitä. Totesin ykskantaan, että ne olisivat minulle helppo nakki.
Lähdin haastattelusta hyvillä fiiliksillä, mutta en silti uskonut saavani paikkaa koulutuksen ja kokemuksen puutteen takia. Sain kuitenkin muutaman päivän kuluttua soiton, että minut oli valittu työhön! Otin työn hämmentyneenä, mutta innoissani vastaan. Myöhemmin esimieheni kertoi, että halusi minut työhön juuri tietokoneosaamiseni takia. Tietokoneet olivatkin minun vastuualuettani siitä lähtien ja pidin ne tiptop kunnossa. Kasasin myös muille ohjaajille ohjekansion, josta katsoa ratkaisuja tyypillisimpiin ongelmatilanteisiin ja huoltotöihin siltä varalta, etten ole juuri silloin vuorossa, ja etenkin sitä varten, kun jään äitiyslomalle. Vielä äitiyslomallakin ratkoin pari ongelmatilannetta whatsapp-viestein, sillä minusta oli tullut muille korvaamaton IT-tuki.
Rakastuin työhöni ja se sopi minulle loistavasti, vaikka ei vastannutkaan koulutustani millään tavalla. Sain siis paikan täysin harrastuspohjan perusteella, joten harrastusten merkitystä työnhaussa ei kannata vähätellä tai jättää näyttämättä. Joskus voi yllättyä ja saada paikan ihan vain niillä taidoilla, joita on oppinut vapaa-ajalla eikä koulussa.
Mira Lahtinen
Iltaohjaaja, Filosofian maisteri
Seinäjoen kaupunki
Tämä blogiteksti on osa Sitran Osaaminen näkyviin-kampanjaa, lue lisää kampanjasta:
Osaaminen näkyviin kampanja (sitra.fi)
Nuorisotakuu Etelä-Pohjanmaa 