Etelä-Pohjanmaalla on todella paljon työpaikkoja auki ja vielä toukokuussa ehtii hyvin hakea kesätöitäkin. Samaan aikaan, toukokuussa 2022, on työttömiä ja lomautettuja työnhakijoita maakunnan alueella historiallisen vähän. Tekijöitä ja osaajia tarvitaan laidasta laitaan. Useissa tehtävissä etsitään hyvää tyyppiä, jolla on motivaatio ja asenne kohdallaan ja halu oppia, eikä välttämättä aiempaa kokemusta ja koulutusta vaadita. Toki vaativampiakin tehtäviä on tarjolla ja niihin tarvitaan tiettyä ammatillista osaamista.
Työnantajat ovat jo huomanneet, että valmiita tekijöitä ei välttämättä tehtäviin aina löydy. Monet heistä ovatkin valmiita miettimään työnhakijoiden kanssa erilaisia mahdollisuuksia kerryttää lisää osaamista ja kouluttautua työssä kyseiseen ammattiin. Oppisopimus on yksi keino oppia käytännönläheisesti työtä tehden ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista täydennetään oppilaitoksessa tai verkossa tapahtuvilla teoriaopinnoilla. Myös kesän aikana opiskeleville ovat oppisopimukset yleistyneet. Kesätyö mahdollistaa silloin opintojen etenemisen myös kesän aikana. Oppisopimuksella voidaan suorittaa kaikkia toisen asteen tutkintoja.

Työllistymisen ja opiskelun maailma on nykyään mahdollisuuksia täynnä
Erilaisille oppijoille löytyy kouluttautumismahdollisuuksia ja erilaisia tapoja suorittaa tutkintoja eri koulutusasteilla. Erilaiset termit vilisevät puheissa silloin, kun puhutaan nuoren mahdollisuuksista työllistyä tai lähteä opiskelemaan. Koulutuksen toimijoilla on heille tutut termit, työllisyyden kentällä toimivilla omat, nuorisotyössä ja sosiaalitoimessa tai kuntoutuksen kentällä omat. Erilaisten mahdollisuuksien, termien ja uudistusten viidakossa nuori voi olla ihmeissään, mistä lähteä liikkeelle ja mihin suunnistaa.

Nuori voi olla juuri peruskoulunsa päättävä tai lähes 30-vuotias useamman lapsen vanhempi ja kaikkea siltä väliltä. Kaikille löytyy vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia; niin heille, jotka miettivät ensimmäisen tutkinnon suorittamista kuin myös heille, jotka ovat jo toisen asteen tai korkea-asteen tutkinnon suorittaneet tai aloitetut tutkinnot ovat syystä tai toisesta jääneet kesken. Yksilöllisyys, joustavuus ja henkilökohtaistaminen mahdollistavat monenlaiset erilaiset polut työelämään ja tutkinnon suorittamiseen.
Kohti Oppisopimusta -pilotti, jonka rahoittajana toimii työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), on toiminut noin vuoden ja vielä on pilottiaikaa jäljellä noin seitsemän kuukautta. Pilotissa on etsitty monenlaisia reittejä oppisopimukseen. Tähän mennessä oppisopimustyösuhteeseen on päädytty niin työkokeilun, rekrykoulutuksen, työvoimakoulutuksen, ammatillisen kuntoutuksen, omaehtoisen opiskelun, sijaisuuksien kuin keikkatyönkin kautta. Myös suora rekrytointi oppisopimustyösuhteeseen työhaastattelun pohjalta on joissain tilanteissa ollut mahdollinen.
Pilotin tavoitteena on rakentaa erilaisia polkuja kohti oppisopimusta erityisesti alle 30-vuotiaille ammattikouluttamattomille nuorille. Useimmissa tilanteissa, joissa oppisopimustyösuhde on syntynyt, on tarvittu tiivistä yhteistyötä työnantajan ja koulutuksen järjestäjän kanssa, mutta useimmiten myös muiden nuorten, koulutusten ja työllistymisen verkostoissa toimivien kanssa.

Yhteistyössä ja verkostoitumisessa onkin voimaa!
Mahdollisuuksia erilaisiin reitteihin kohti työtä löytyy niin paljon, että kukaan ei voi tietää ja tuntea kaikkia yksityiskohtia niistä kaikista. Eri alojen asiantuntijat yhteistyössä nuoren kanssa yleensä löytävät parhaat vaihtoehdot ja ratkaisut myös haastavissakin tilanteissa. Nuori on oman elämänsä asiantuntija, mutta tarvitaan ”karttureita”, jotka etsivät reittejä yhdessä nuoren kanssa. Eri reittien ja palvelujen yhteen sovittaminen ei ole aina helppoa, mutta se on mahdollista.
On tärkeää, että me työllisyyden, koulutuksen ja nuorten parissa toimivat tunnemme pääpiirteissään eri vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, silloin osaamme ohjata nuorta saamaan täsmätietoa eri asiantuntijoilta. Kukaan ei osaa valita sellaisia vaihtoehtoja, joiden olemassaolosta ei tiedä, joten on tärkeää, että eri tahoilla nuorten parissa työskentelevät toimivat palvelujen ja mahdollisuuksien tulkkeina ja kartanlukijoina. Tietotaitoa meillä on yhdessä valtavasti ja mahdollisuuksia yksilöllisten opiskelu- ja työllistymispolkujen rakentamiseen on paljon.

Yhteisellä työskentelyllä ja verkoston osaamisen täysimääräisellä hyödyntämisellä, voimme kokeilla rohkeasti rakentaa erilaisia polkuja työhön. Tällä hetkellä on paljon työpaikkoja, joihin ei valmiita osaajia löydy. On hyvä aika lähteä kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja, miten osaamista voi lisätä ja esimerkiksi opinnollistamisen kautta rakentaa polkua kohti osatutkintoa ja opinnollistaminen voi olla reitti oppisopimukseen tai tutkinnon suorittamiseen oppilaitoksessa.
Mestari–Kisälli -mallista tukea ja ohjausta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, TE-toimisto ja Kohti oppisopimusta -pilotti ovat yhdessä kehittäneet jo olemassa olevia palveluja hyödyntävän Mestari–Kisälli -mallin, joka työhönvalmennuksen keinoin mahdollistaa tukea työ-, työkokeilu- tai oppisopimuspaikkaan. Valmentaja voi antaa tukea ja ohjausta sekä nuorelle kisällille että työpaikkaohjaajana toimivalle mestarille. Mestari–Kisälli -malli on yksi keino mahdollistaa onnistumisia ja rakentaa polkua, joka johtaa nuoren onnistuneeseen oppisopimukseen ja ammattiin sekä tarjoaa työnantajalle tekijän ja tulevaisuuden osaajan.
Moni työnantaja tarvitsee tekijää jo tänään ja on tärkeää, että eri vaihtoehdot työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen mahdollistavat huomisen osaajien kasvamisen työpaikalla. Tuki on tarpeen myös työpaikan ”mestareille”, jotka oman työtehtävänsä ohella ohjaavat ja opastavat nuorta työhön.

Nuoren työllistymisen ja kouluttautumisen kohdalla päämääräkin on tärkeä, mutta kaikista tärkeintä taitaa olla päästä matkan alkuun ja rakentaa sen hetkiseen elämäntilanteeseen sopivin reitti. Matkalta kannattaa poimia kaikki mahdollinen oppi mukaan ja opetella hyödyntämään opittuja taitoja tulevassa työssä. Matkalla tärkeää on aina hyvä seura ja me työllisyyden ja koulutuksen parissa toimivat tahot toivottavasti olemme parasta mahdollista matkaseuraa kaikille nuorille, jotka sitä tarvitsevat. Täällä ollaan kartat ja kompassit valmiina sopivien reittien etsimiseen – yhdessä ja yhteistyöllä!

Riikka Ilves
Koordinaattori
Kohti Oppisopimusta -pilotti
riikka.ilves@te-toimisto.fi
0295046064
Työnhakijalle: Kohti Oppisopimusta -pilotti (te-palvelut.fi)
Työnantajalle: Kohti Oppisopimusta -pilotti (te-palvelut.fi)