Työllistymistä edistävää toimintaa Seinäjoen elävän musiikin yhdistyksen toimitiloissa

Hei! Olen Meri, kolmannen vuoden sosionomiopiskelija SeAMKista. Olen suorittanut seitsemän viikon harjoitteluani Preppaamossa ja näin harjoitteluni loppusuoralla, haluaisin tuoda teille esiin mitä me täällä Preppaamossa tehdään ja mitä olen täällä oppinut.  

Johdanto Preppaamon työllistämisen saloihin 

Seinäjoen elävän musiikin yhdistyksen tiloissa, tutummin Rytmikorjaamolla, järjestetään kulttuurialan työllistymistä edistävää toimintaa Preppaamon sekä kuntouttavan työtoiminnan voimin. Preppaamon toimintaa järjestetään arkisin, mutta asiakkaiden on myös mahdollista osallistua klubi-iltojen vapaaehtoistöihin viikonloppuisin. Tällä hetkellä kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään perjantaisin neljä tuntia kerrallaan.  

 Toiminta tapahtuu Seinäjoella Rytmikorjaamolla Seinäjoen elävän musiikin yhdistyksen hallinnoimissa tiloissa, jotka jo itsessään mahdollistavat monipuolisen ympäristön toiminnalle. Monipuolisen ympäristön lisäksi toimintaa rikastavat hankkeen työntekijät, joilla on kulttuurialasta hyvin kattavaa sekä monipuolista kokemusta. 

Kaksi takaa kuvattua henkilöä tietokoneen ääressä työskentelemässä kuvankäisttelyn parissa. Toinen istuu ja toinen seisoo vieressä.
Preppaamo mahdollistaa kulttuurialasta kiinnostuneille oivan työkokeilumahdollisuuden ja sen kautta alaan verkostoitumisen.

Työkokeilujakson aikana on mahdollista tutustua mm. ravintola-alan erilaisiin tehtäviin, pelialaan, valo- sekä äänitekniikkaan, markkinointiin, tiedottamiseen, valokuvaukseen että videokuvaukseen, somistukseen kuin myös tapahtumatuotannon moninaisiin tehtäviin. Myös musiikin eri muodoista on mahdollista oppia kaikkea uutta. Preppaamossa olevalla on myös erinomainen mahdollisuus suorittaa jakson aikana järjestyksenvalvojan peruskurssi kuin myös hygienia- sekä anniskelupassi. 

Kuntouttava työtoiminta mahdollistaa myös tutustumisen kulttuurialan tehtäviin, painottuen kuitenkin valokuvaukseen sekä ravintola-alan tehtäviin. Toiminta tapahtuu myös Seinäjoen elävän musiikin yhdistyksen tiloissa. 

Preppaamo on hanke, joka toimii ESR-rahoituksella toukokuun loppuun 2021. Uutta rahoitusta ollaan hakemassa ja toimintaa tullaan jatkamaan. 

Preppaamo ja kuntouttava työtoiminta sosionomin näkökulmasta 

Valtaistavien sosiaalityön menetelmien työharjoittelujaksoni aikana olen päässyt tekemään paljon erilaisia juttuja asiakkaiden kanssa. Preppaamon väen kanssa olemme esimerkiksi olleet kolmessa eri tapahtumassa mukana. Näitä ovat olleet Aalto aesthetics, Tolkkupajan väliseminaari sekä Seinäjoen joulunavaus. Aalto aesthetics –tapahtumassa olimme mukana mm. hoitamassa valo- sekä äänitekniikkaa sekä striimattiin keikat YouTubeen. Tolkkupajan väliseminaarissa hoidettiin myös striimaus YouTubeen kuin myös valo- että äänitekniikkaa. Joulunavauksessa toimittiin myös äänitekniikan parissa sekä ennen tapahtumaa toteutettiin mm. esiintymislavan sekä lammasaidan rakennusta. Hoidettiin yhdessä myös esiintymislavan sekä lammasaitauksen somistus.  

Ihmisiä sateenvarjojen kanssa ja värikkäitä heijastuksia rakennuksen seinässä.
Aalto aesthetics -tapahtuma järjestettiin lokakuun lopulla.

Preppaamolla työstetään tällä hetkellä tietokonepeliä, jonka tilaajana toimii Visit Lakeus. Myös työstössä oleva podcast on Visit Lakeuden tilaama. Preppaamon rooli podcastissa on äänityksessä sekä jälkikäsittelyssä. 

Kuntouttavan työtoiminnan porukan kanssa olemme mm. kalustaneet Rytmikorjaamon klubisalia sekä täytelleet baarikaappeja klubi-iltoja varten. Osa ryhmästä on innostunut valokuvauksesta ja suunnittelevat yhteistä projektia. 

Sosionomin näkökulmasta harkka on ollut hyvin antoisaa dialogisesta sekä valtaistavasta näkökulmasta. Dialogisuus toteutuu hyvin paljon jokapäiväisessä toiminnassa. On tärkeää, että dialogisuus on vastavuoroista sekä että ollaan asiakkaan kanssa samalla viivalla. Vaikka toimitaan ammattilaisen asemassa, ei se tarkoita sitä, että asiakkaisiin nähden oltaisiin ns. jalustalla. Asiakkaan kanssa samalla viivalla oleminen luo myös luottavaisen ilmapiirin, joka edesauttaa asiakkaiden kanssa yhteistyötä sekä yhteisen luottamuksen luomista.  Valtaistava sosiaalityö on Preppaamossa myös avainasemassa. Asiakkaat saavat toteuttaa niitä työtehtäviä, jotka heitä kiinnostavat sekä he ovat mukana suunnittelemassa aikataulutusta tuleviin työtehtäviin. Työtehtäviä on myös mahdollista mukauttaa vastaamaan asiakkaan tarpeita.  

Asiakkaat saavat toteuttaa niitä työtehtäviä, jotka heitä kiinnostavat sekä he ovat mukana suunnittelemassa aikataulutusta tuleviin työtehtäviin.

Itselleni on ollut todella antoisaa suorittaa harjoitteluani Preppaamolla, koska olen päässyt tekemään paljon uusia juttuja asiakkaiden kanssa. Koska minulle kaikki kulttuurialan asiat ovat täysin tuntemattomia, on ollut hedelmällistä toimia asiakkaiden ns. työparina. Näin olen päässyt tutustumaan asiakkaisiin paremmin sekä juttelemaan heidän kanssaan hyvinkin monipuolisesti erilaisista asioista. Mielestäni tekeminen toimii todella hyvänä työvälineenä asiakkaan sekä työntekijän välillä koska silloin pystyy helpommin rentoutumaan, kun on jotain muuta, johon keskittyä. 

Meri Lehtovaara 
Sosionomiopiskelija 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s