Oliko se elämä sitten siinä?

Piirrosuvassa 50-luvun lopun nuoret polttavat tupakkaa katuvalon alla ja yksi heistä lukee lehdestä juttua ”koululaisten tupakanpoltto kielletään koulumatkoillakin”, taustalla nuoripari halailee. Tekstin mukaan kouluhallitus oli tehnyt esityksen tupakanpolton kieltämisestä koulumatkoilla, samalla kiellettäisiin muukin ”hyvien tapojen vastainen käyttäytyminen, joilla tarkoitettiin juopottelua, rumia puheita ja äänekästä käyttäytymistä. Mistäs nyt ilo revittäisiin?
Lehtileike Ykköset! -lehdestä (nro 51/2020)

Pilakuvasta on yli 60-vuotta, en tiedä onko esitys tuolla sisällöllä vielä voimassa, tuskin, mutta samoihin asioihin liittyviä rajoituksia kyllä.  Itse olin oppikoululainen 60-luvulla ja kyllä ne pojat kävivät koulun takana tupakalla, ja heillä oli hyvät suhteet koulun talonmieheen, joka viikoittain kävi Oy Alkoholiliike Ab:ssä ostamassa itselleen lauantaipullon. Niin todellakin se oli lauantaipullo, koska lauantaisin oli koulu- ja työpäivä. Samalla käynnillä hän toi lukiopojille juotavaa, sen huomasin koulun ikkunasta, jonka takana vaksin autolla oli parkkipaikka. Äänekkäästä käyttäytymisestä ja muusta yllä mainitusta joutui helposti käytävään miettimään. Jälki-istuntoja käytettiin ja jos ei uskonut erotettiin koulusta kahdeksi viikoksi. Lukion päättäneiden 30-vuotistapaamisessa muistelimme näitä asioita lämmöllä ja pojista oli tullut pörssimeklareita, tilastokeskuksen pääjohtajia, kaivosteollisuuden malmiasiantuntijoita, tytöistä Euroopan Unionin simultaanitulkkeja, lääkäreitä. Tilastokeskuksen pääjohtaja terästäytyi viimeisenä puolena vuotena ennen kirjoituksia ja sai hyvät arvosanat tärkeissä aineissa.

Mutkan kautta

Talouselämä-lehdessä 40/2020 oli kirjoitus Toni Kukkosesta, josta tuli diplomi-insinööri, vaikka ysillä oli matikassa vitonen. Huonoilla papereilla hän ei saanut toivomaansa opiskelupaikkaa ja ajautui automaatioasentajalinjalle, sai hyviä arvosanoja, mutta lukuaineet eivät kiinnostaneet. Parin vuoden työskentelyn jälkeen hän mietti, että tätäkö tämä on seuraavat 40-vuotta. Hän haki ammattikorkeakouluun, muttei tietenkään saanut paikkaa. Hän suoritti töiden ohella avoimessa ammattikorkeakoulussa lähiopintoja klo 17–21 ja viikonloput teki tehtävät. Työ oli rankkaa, kaikkein työläimmäksi osoittautui edelleen matikka. Mutta Kukkonen ei antanut periksi ja pian matikan numero oli taas vitonen (nykymittapuun mukaan).

Ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen hän päätti jatkaa Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa maisteriohjelmassa, jota pystyi suorittamaan etänä. Hän jäi vuoden opintovapaalle ja suoritti ensimmäisenä vuotena 100 pistettä, aikaa ei mennyt matkusteluun ja aikaa jäi myös kahdelle alle kaksivuotiaalle lapselle. Töiden ohella hän teki diplomityönsä 4,5 kuukaudessa ja hän valmistui sähkötekniikan diplomi-insinööriksi kiitettävin arvosanoin. Hän oli pienestä pitäen purkanut ja koonnut erilaisia sähkökojeita. Alan valinta oli ollut pienestä pojasta asti selvä. Työkokemuksen ja koulutuksen avulla hän on päässyt heti opintojen päätyttyä osaamistaan vastaavaan työhön. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten paljon meillä onkaan erilaisia väyliä suorittaa itseään kiinnostavia opintoja ja vielä töiden ja perheen ohella. Artikkeli ”Yliopistoon voi ponnistaa myös mutkan kautta”, Annika Korpimies. talouselama.fi

Mikähän sinustakin tulee?

Palaan vielä tuohon 60-luvun oppikoululaisen elämään, matikka varsinkaan murtoluvut eivät tahtoneet mahtua tajuntaani, laskimme niitä yhdessä isäni kanssa. Hän olisi omassa nuoruudessa ennen sotia päässyt oppikouluun, mutta se ei ollut taloudellisesti mahdollista. Hänen isänsä oli kysellyt tuon tuosta ”ois sentään mikähän sinustakin tulee?”  Hänestä tuli rakennusalan ammattilainen, joka opiskeli myös työn ohessa. Tuolloin oppikouluaikanani hän toisti minulle isänsä hokemaa, mikähän sinustakin tulee, kun murtoluvut ovat jo hankalia. 1970-luvulla ovet aukenivat Helsingin Kauppakorkeakouluun, joka oli se paikka, minne ehdottomasti halusin.

Avonainen ruutuvihko kädessä.

Ensimmäiset työmuistoni ovat myös 60-luvulta, olin liikenteenlaskijana joitain kesäisiä päiviä veljeni kanssa. En varmaankaan ollut 13-vuotta vanhempi ja veljeni nuorempi, mutta työ oli mukavaa, laskimme ohikiitäviä autoja tukkimiehenkirjanpidolla ruutupaperille. Suhteilla tuokin työ saatiin, setä oli TVL:llä työssä. Ruotsin kieltä piti mennä petraamaan serkun kanssa Ahvenanmaalle, myöhemmin myytiin kenkiä, oltiin toimistotöissä. Kokoaikainen työni lähti liikkeelle Nokia Oy:ssä, tuolloin englantilaiset insinöörit suunnittelivat VR:n paikanvarausjärjestelmää ja MikroMikkoa kehitettiin.  Opintojen aikana työskentelin kauppakorkeakoulun assistenttina sekä Oy Alko Ab:n osa-aikaisena myyjänä. Väritehtaan ja yrittäjyysvuosien jälkeen hakeuduin valtion palvelukseen (KTM/TM), minne myös halusin. Aiemmista työkokemuksista kerrottiin olevan tukea viimeisimmissä valinnoissa.

Unelmista johtotähtiä

Milleniaalini opiskelee ja työskentelee Aalto-yliopistossa. 2010-luvulla syntyneet ovat nyt peruskoulun alaluokilla. 8-vuotias baby boomerin lapsenlapsi on täysin kaksikielinen.  Äiti puhuu suomea ja isä ruotsia, lapsi käy ruotsinkielistä koulua, hän on kiinnostunut kaikesta mikä liittyy tuuleen. Kun häneltä kysyttiin mitä soitinta hän haluaisi soittaa, vastaus oli kornetti. Nyt hän ilahdutti naapureita itsenäisyyspäivänä soittamalla pihalla porilaisten marssin kornetilla. Hän osaa soittaa myös pianoa ja tietysti nokkahuilua. Ensimmäiset villasukat hän kutoi vuosi sitten. Hän tuntee lukemattomia määriä erilaisia tapoja luoda silmukoita, miksi, koska häntä on kiinnostanut asia ja hänelle on annettu vapaat kädet toteuttaa unelmiansa. Hänen kohdallaan tuskin tarvitsee toistella isoisäni hokemaa mikähän sinustakin tulee…

Vaaleahiuksinen nuori nainen istuu pöydän ääressä kirjapinon kanssa.
Opintojen ja työelämän yhteensovittamiseen on runsaasti vaihtoehtoja ja se kannattaa.

Niin ikään koronajouluna Arto Nybergin haastatteluohjelmassa Sarpaneva Sarpanevasta Marjatta Sarpaneva (os. Svennevig) kertoi elämästään lasitaiteilija Timo Sarpanevan rinnalla. Hän sanoi, että päällimmäisenä tunteena hänellä on kuin olisi käynyt jossain satumaassa, mistä monella on vain mielikuvia, mutta minulla oli tilaisuus käydä siellä oikeasti. Hän arvosti myös omia juuriaan Helsingin Kalliosta toteamalla ”tyttö voi lähteä Kalliosta, mutta Kallio ei koskaan tytöstä”.  Katso kirja: Marjatta Sarpaneva, Timo Sarpaneva, taide ja elämä, Tammi 2020. (tammi.fi) 

Myös Kirsti Paakkanen on todennut, ettei hänellä ole tavoitteita vaan unelmia ja mihin hän onkaan päässyt. Kunnioittakaa juurianne, unelmoikaa, unelmat ovat hyviä johtotähtiä.

Ajatukset kirjasi baby boomeri koronavuoden loppupuoliskolla, aikana jolloin matkalaukkujen myynti romahti ja sukkahousut jäivät etätyöaikana hyllyyn, mutta perennoihin ja kotoiluun satsattiin, nuoretkin innostuivat mökkeilystä ja kylpytynnyreiden myynti kasvoi, ulkoiluvarusteet ja polkupyörät vietiin käsistä. Maaliskuussa tulee vuosi täyteen koronaa, paluuta entiseen normaaliin tuskin on mutta unelmoikaa uudesta normaalista, sen tuomista mahdollisuuksista ja tehkää niistä totta!

Boomeri toivottaa hyvää jatkoa Nuorisotakuu-blogille, on syytä siirtyä taka-alalle, kun eläkekään ei enää kartu.  Hyvää alkanutta vuotta 2021

Hannele Koivumäki
asiantuntija, baby boomeri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s