Tuttu maisema eri suunnasta lähestyen näyttää erilaiselta

Syksyinen tuttu metsämaisema vähän eri suunnasta lähestyen näyttää aivan erilaiselta. Välillä luulee jo eksyneensä, kunnes huomaa olevansa aivan tutussa paikasta, mutta tuttu maisema näyttää uudesta tulosuunnasta lähestyen aivan vieraalta. Ajatuksille tekee hyvää rikkoa tuttuja rutiineja ja joskus tutussakin ympäristössä valita uusia polkuja.

Metsäpolku.
Tänä syksynä uusien reittien valinta monilla tutuilla lenkkipoluilla on ollut helppoa.

Monet kunnat, yhdistykset ja yhteisöt ovat panostaneet korona-ajan myötä lisääntyneeseen luontoliikuntaan ja uusia reittejä on merkitty moniin lähimaastoihin. Rohkeimmat luontoilijat uskaltautuvat joskus myös merkkaamattomille reiteille ja silloin voi löytää tutun pururadan keskeltä hyvinkin monenlaisia uusia maisemia ja kokemuksia. Taito rikkoa rutiineja ja valita uusia reittejä ulkoillessa, kauppamatkalla tai muissa arjen touhuissa vahvistaa kykyä nähdä tuttuja maisemia vähän eri kulmasta.

Ensimmäinen Kohti Oppisopimusta -valmennus päättyi pari viikkoa sitten. Valmennukseen osallistuneiden kanssa lähestyimme oppisopimusta ja jokaisen osallistujan urasuunnitelmia monesta eri näkökulmasta. Jokainen pohti mitkä asiat ovat itselle merkityksellisiä ja tärkeitä, miten hyödyntää omia vahvuuksia tulevissa suunnitelmissaan ja miten rakentaa konkreettista polkua kohti ammatillista tutkintoa ja työllistymistä.

Järvimaisema.
Moni asia läheltä katsoen näyttää niin suurelta, että kokonaisuutta on vaikea hahmottaa.

Valmennuksen aikana totesimme yhdessä osallistujien kanssa, että joskus näkökulman vaihtamisen taito nousee suureen arvoon tulevia urasuunnitelmia tehdessä. Jos asiasta pääsee vähän kauemmaksi ja näkökenttä laajenee, asian eri puolet ja kokonaisuus hahmottuu selkeämmin. Välillä kuitenkin läheltä katsominenkin on tärkeää, että pienet yksityiskohdat erottuvat selkeästi. Parasta on, jos asian ympäri pääsee kiertämään ja tutkimaan joka nurkkaa ja sivua zoomaillen. Dronella asiaa lähestyminen olisi tässä kohdassa oikein hyvä – välillä voisi katsoa ulkopuolisena asiaa yläsuunnasta tai kierrellä asian ympärillä ja välillä zoomata hyvinkin lähelle ja sitten taas ottaa vähän etäisyyttä.

Aivomme on usein ohjelmoitu toimimaan autopilotilla ja tutut polut ja reitit valitaan sen tarkemmin valintoja tietoisesti tarkastelematta. Monet uskomukset, joita meillä on itsestämme tai ympäristöstämme, ovat muuttuneet mielessämme muuttumattomiksi tosiasioiksi. Kuitenkin uskomukset ovat omia (tiedostamattomia) ajatuksiamme, joita on myös hyvä tarkastella eri näkökulmista.  Uskomukset omasta minästä, omista taidoista ja mahdollisuuksista ovat usein muotoutuneet hyvin pitkän ajan kuluessa. On hyvä havahtua uskomusten olemassaoloon ja kokeilla purkaa niitä. Joskus sellaiset asiat, joista emme ole uskaltaneet edes haaveilla, koska oman uskomuksemme mukaan ne ovat mahdottomia, ovat kuitenkin niitä, jotka voivat johdattaa meidät aivan uusille reiteille.

Syksyinen luonto alkaa valmistautua talven tuloon.

Lehdet puista ovat jo suurimmaksi osaksi pudonneet ja ensimmäiset yöpakkaset on Etelä-Pohjanmaallakin koettu. Maiseman värit muuttuvat päivittäin luonnon värien ja valon määrän muuttuessa. Toivottavasti jokaisen mielen maisema tarjoaa myös mahdollisuuksia muutokseen – vaikka aluksi niihin pieniin reittimuutoksiin omassa arjessa, kauppamatkalla tai lenkkipolulla. Myös suurissa ”Mikä musta tulee isona” -tyyppisissä kysymyksissä mielen joustavuus ja valmius muutoksiin tarjoavat parhaat edellytykset siihen, miten löytää itselle tärkeitä, merkityksellisiä ja arvokkaita ratkaisuja. Aina mielen joustavuutta ei ole helppoa pitää yksin yllä. Joskus näkökulman vaihtaminen ja haastavien asioiden ympärillä zoomailu ei meinaa onnistua ollenkaan. Aina ei itse osaa ottaa kaikkia asian eri puolia huomioon, jos tietoa ei ole riittävästi. Onneksi uravalintojen kohdalla on tarjolla monenlaista sparrausapua ja mahdollisuuksia laajentaa ja vaihtaa näkökulmaa yhdessä rinnalla kulkijoiden kanssa. Esimerkiksi erilaiset valmennukset, ammatinvalinnanohjaus ja oppisopimusasioita miettiessä esimerkiksi Kohti Oppisopimusta -pilotti tarjoavat työkaluja ja tukea omien haaveiden, suunnitelmien ja konkreettisten uusien urapolkujen etsimiseen.

Syksyllä ulos lähteminen, liike ja raitis ilma antavat voimaa pimenevää talvea kohti kulkiessa. Yleensä mielikin pysyy paremmin joustavana, kun kroppa saa sopivasti liikettä. Väsyneenä, nälkäisenä ja stressaantuneena näkökenttä on kapea ja mieli ei pysty kuvittelemaan luovia ratkaisuja eikä huomaa mitä kaikkia mahdollisuuksia ympärillä on. Parhaita päätöksiä pystymme tekemään silloin, kun saamme riittävästi lepoa, hyvää ravintoa ja sopivasti fyysistä (ja henkistä) rasitusta. Kaikkien näiden ollessa kunnossa, näkökulman vaihtaminen ja omien uskomusten kanssa työskentelykin on mahdollista. Lähde ulos, kokeile uusia reittejä, katsele tuttuja maisemia vähän toisesta näkökulmasta ja huomaa maiseman kokonaisuus ja pienet yksityiskohdat. Mihinkähän sitä päätyykään, jos rohkeasti kääntyy vähän vieraammalle reitille?

Riikka Ilves
Uraohjaaja, Kohti Oppisopimusta -pilotti
Etelä-Pohjanmaan TE-palvelut