Ensiaskeleet ovat aluksi huteria ja vaappuvia, vähitellen askelten varmuus vakaantuu, vaatii vain kärsivällisyyttä. Välillä ”pyssähtämisiä”, mutta taas ylös nousten. Välillä harmittaa, kun nuo toiset osaavat jo noin hyvin. Mutta varmuus oppia kävelemään on kova.
Reilu vuosi sitten Lapua lähti mukaan Ohjaamo Etelä-Pohjanmaa -hankkeeseen.
Alku oli palaveria palaverin jälkeen. Jokunen ehkäpä väsähtikin siihen istumiseen ja paperin pyörittämiseen, enkä sano oliko ne nuoria vai aikuisia. Yhden positiivisen ja näkyvän asian Ohjaamo-toiminnasta haluan nostaa esiin. Heti alkutaipaleesta asti on eri toimijoiden yhteistyö lisääntynyt ja nuori on tämän yhteistyön keskiössä.
Varsinaiseen toimintaan päästiin vasta 12.11.2018, kun Ohjaamo Lapua oli auki ensimmäistä päivää. Aloittamista viivästytti Ohjaamon sijoituspaikan remontti, joten valmisteluun käytetty aika lisääntyi. Etukäteismarkkinointia oli tehty varsinkin syksyllä. Heti ensimmäisenä päivänä klo 11.03 tuli viesti: ”täällä Ohjaamossa ei ole ketään paikalla”. Aukioloaika oli alkanut klo 11 ja palveluohjaaja oli hakemassa läppäriään toisesta tilasta. Markkinointi oli siis purrut ja paikalle oli löydetty.
Ohjaamoita on Suomessa 71 Rovaniemen ja Helsingin välillä. Ohjaamoita on varmaan yhtä monta erilaista kuin on Ohjaamojakin. Aukioloajat ja – päivät ovat erilaisia ja paikatkin eroavat toisistaan. Ainakin vielä syksyllä olimme ainut Ohjaamo Suomessa, joka sijaitsee oppilaitoksessa. Olemme tällä hetkellä Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Ennen lukuvuoden loppua, kun rakenteilla olevan uuden lukion tilat yhdistetään Sedun tiloihin, Ohjaamo Lapua on yhteisellä toisen asteen kampusalueella.
Oppilaitos tuo omat hyvät puolet ja haasteet toiminnalle. Ohjaamo on siellä, missä suuri osa nuorista on ja se tuo jokapäiväistä näkyvyyttä. Samalla pohdimme myös, miten saadaan opiskelun ulkopuolella olevat tulemaan Ohjaamoon.
Tuntuu, että vanhemmat ovat löytäneet Ohjaamon mahdollisuuden nuorilleen. Äitien yhteydenottojen siivittämänä ja äitien vihjaamana on moni nuori tullut Ohjaamoon. Haasteena on vielä saada Ohjaamon slogan: ”jos et tiedä mistä aloittaa, aloita Ohjaamosta”, nuorten tietoisuuteen ja myös toiminnan tasolle. Ohjaamoa on tuotu esille monilla tietoiskuilla ja kouluvierailuilla, mutta edelleen on nuoria, jotka sanovat, etteivät ole kuulleet koko Ohjaamosta. Tiedottamista tulee vaan jatkaa.
Moni meistä on törmännyt tilanteeseen, missä joku asia on ollut ihan uusi ja outo. Hetken päästä tähän ”outoon” asiaan törmää tämän tästä. Itselleni viimeisin tällainen tilanne oli ukko-fi -sivustoon liittyen. Eräs Ohjaamossa vieraillut nuori kertoi ukko.fi-sivustosta, josta en ollut kuullut aiemmin. Seuraavalla viikolla ajellessani itäisessä Suomessa vastaani tuli iso tievarsimainos samaisesta ukko-asiasta.
Etelä-Pohjanmaan Ohjaamojen yhteystiedot ja aukioloajat löydät TE-palveluiden verkkosivuilta: Ohjaamot
Maritta Sipilä
ohjaamokoordinaattori
Ohjaamo Lapua