Nuorten osaaminen

Nuoret ovat fiksuja. Ja ihania. He yllättävät usein tällaisen keski-ikäisen täti-ihmisen taidoillaan, rohkeudellaan ja kekseliäisyydellään. Myös tänä keväänä tulin yllätetyksi. Sitä ennen ”sain harmaita hiuksia” kun seurasin erään 15-vuotiaan nuoren miehen kesätyöpaikan hakemista. Tai lähinnä hakemattomuutta. En ymmärtänyt ollenkaan sellaisia perusteluja kuin, että ei kiinnosta ala, en halua tehdä ihan koko päivää töitä tai, että varhain aamulla en kesällä herää. Itse ajattelin, että olisi hyvä hakea mahdollisimman moneen paikkaan ja ottaa vastaan se työ, jonka sattuu noinkin nuorena saamaan. Toinen asia, joka kesän korvalla aiheutti ”harmaantumista” oli vanha ruohonleikkuri, joka ei talven jäljiltä enää toiminut.

Nuorten osaamisen päivä on 15. heinäkuuta

Nuorten työttömyys huolestuttaa. Se huolestuttaa myös kansainvälistä työjärjestöä (ILO), jonka mukaan maailmassa on peräti 64 miljoonaa työtöntä nuorta. Nuorisotyöttömyys on suuri huolenaihe sekä teollisuusmaissa että kehitysmaissa. Maailmassa joka viides nuori on vailla työtä, koulutusta ja harjoittelua. Näistä nuorista valtaosa on naisia. YK:n yleiskokous julistamaa nuorten osaamisen teemapäivää vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2015. Päivän tavoitteena on nostaa esiin ammattitaidon ja osaamisen merkitystä nuorten työllistymisen parantamisessa.

Sitra on tehnyt tutkimuksen, jossa todetaan, että vuonna 2019 julkiselle taloudelle aiheutui Suomessa 18 miljardin euron kustannukset siitä, että kaikki aikuiset eivät pääse mukaan työelämään. Tutkimuksessa todetaan myös, että kaikkein kannattavinta on panostaa vailla työtä ja koulutusta olevien nuorten osaamiseen. Jos esimerkiksi 10 000 nuorta saadaan työllistymään, yhteiskunta säästää vuodessa 85 miljoonaa euroa. Jokainen nuoriin panostettu euro maksaa itsensä pitkällä aikavälillä moninkertaisesti takaisin. Sitran tekemässä videossa (kesto 1 min) tämä asia on hyvin havainnollistettu:

Työvoimapula

Nuoret voivat opetella erilaisia taitoja koulutuksen ja työnteon lisäksi myös harrastuksissa, vapaaehtoistyössä ja järjestötoiminnassa.

Tällä hetkellä meillä Etelä-Pohjanmaalla on suuri pula palvelualan, myynnin sekä hoiva- ja tekniikan alan osaajista. Tätä blogitekstiä kirjoittaessani on tiedossa kevään yhteishaun tulokset. Jopa 97 % peruskoulun päättäneistä sai opiskelupaikan. Toivon mukaan mahdollisimman moni nuori pääsi opiskelemaan sitä haaveammattiaan. Yläkoulujen opinto-ohjaajilla on iso vastuu siinä, että nuoret saavat ajantasaista tietoa eri ammateista. Ja erityisesti siitä, millä aloilla tarvitaan osaajia nyt ja tulevaisuudessa. Näitä taitoja voi olla esimerkiksi käden taidot, sosiaaliset taidot, ajanhallinnan taidot, organisointitaidot tai esiintymistaidot. On tärkeää kertoa työtä hakiessaan myös vapaa-ajalla hankitusta osaamisesta.

Tuorein työllisyyskatsaus toukokuulta kertoo sen tosiasian, että eteläpohjalaisilla työnantajilla on nyt suuri tarve eri alojen osaajista. Kilpailu on kovaa myös niistä hyvistä tyypeistä, joilta löytyy motivaatiota tehdä työtä ja intoa oppia uutta. Toukokuun lopulla oli työttömänä työnhakijana 4981 henkilöä ja uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin toukokuussa 4054 kappaletta. Toukokuun aikana oli avoimena yhteensä 8957 työpaikkaa. Tekemätöntä työtä on siis meidän omassa maakunnassa yllin kyllin.

Osaavat, rohkeat ja kekseliäät nuoret

Mitä tapahtui rikkinäiselle ruohonleikkurilleni? Sen korjasi kuntoon ja huolsi joustavaa perusopetusta (jopo) käyvä nuori. Lisäksi hän vaihtoi toiseen leikkuriin moottorin. Kotoaan oppinsa saanut nuori, jolle käsillä tekeminen ja omatoiminen uusien asioiden opettelu on maistunut enemmän kuin koulunkäynti. Hän kertoi haaveenaan olevan autonkorjaajan ammatti. Nuori mies jäi mieleeni ja kysyin myöhemmin, että miten yhteishaussa kävi? Hyvin kävi ja paikka ammattikouluun varmistui.

Nukkuuko kesätyönhakuun nihkeästi suhtautunut nuori ruususen unta? Eipä nuku. Hän perusti oman yrityksen 4H-yhdistyksen kautta, hinnoitteli työtuntinsa, mainosti ja sai kiitettävästi työkohteita ja töitä koko kesäksi. Nuori määrittelee myös itse yrittäjänä työaikansa eli nukkuu aamulla pitkään ja kerää voimia syksyllä alkavaan lukioon.  

Toivotan kaikille oikein lämmintä kesänaikaa

ja erityisesti nuorille voimia syksyllä alkaviin opintoihin!

Kuvassa Sirpa Rintala on ruohonleikkurinsa kanssa.

Sirpa Rintala
Työllisyysasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s