Onnea kaikille valmistuneille ja muille koulunsa päättäneille! Opintojen parissa uurastaminen taukoaa ainakin hetkeksi ja on mahdollisesti aika suunnata kesätöihin. Oppiminen ei kuitenkaan lopu koulun loppumiseen, vaan kesätöissäkin voi oppia monia tulevaisuuden (työ)elämän kannalta tärkeitä taitoja.
Ammattiin valmistuneilla saattaa olla tänä kesänä käsillä ensimmäinen oman alan kesätyö ja jotkut onnekkaat pääsevät jo opintojen aikana tekemään töitä alalla, jolle ovat kouluttautumassa. Tällöin kesätyön polku on vienyt nuoren jo todella lähelle varsinaiseen työelämään astumista. Tärkeitä työelämävalmiuksia oppii kuitenkin kaikissa kesätöissä, vaikka ne eivät varsinaisesti sitä omaa alaa olisikaan. Toisaalta kesätöiden kautta saattaa joskus myös aueta sellaisia urapolkuja, joita ei opintoja aloittaessa olisi tullut edes ajatelleeksi.

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan kuluneiden kahden koronavuoden aikana on menetetty yhteensä 70 000 kesätyöpaikkaa ja -kokemusta. Nuorten työllisyys onkin kärsinyt koronapandemiasta muita ikäluokkia enemmän. Elinkeinoelämän keskusliiton johtajan Taina Susiluodon mukaan tavoitteeksi onkin asetettava paluu korona-aikaa edeltävälle tasolle avoimien kesätyöpaikkojen määrässä. Marraskuussa 2021 toteutettuun EK:n kesätyökyselyyn vastasi lähes tuhat yritystä, joista peräti 33 % ilmoitti lisäävänsä kesätyöpaikkoja tulevalle kesälle. Tämän perusteella voidaan siis odottaa nousua avoimien kesätyöpaikkojen määrään. Tavoitteena tulevalle kesälle on kesätyö- tai harjoittelupaikka jopa 120 000 nuorelle. (EK 2022)

Ensimmäiset kesätyökokemukset ovat nuorille merkityksellisiä ja mieleenpainuvia. Kukapa meistä ei muistaisi ensimmäisiä kesätöitään esimerkiksi puistotyöntekijänä, mansikkamaalla, asiakaspalvelu- tai myyntityössä. Kesätöissä nuorelle tulevat tutuksi työelämätaidot ja toivottavasti myös omat vahvuudet sekä kehityskohteet. Lisäksi jo lyhytkin kesätyöjakso auttaa seuraavan työpaikan saamisessa. Kesätyö voi parhaimmillaan olla jopa yksi elämän tärkeimmistä työpaikoista. Jokainen nuori ansaitseekin ensimmäisen kesätyökokemuksen, josta polku kohti työelämää alkaa.
Muistatko vielä, mikä oli sinun ensimmäinen kesätyöpaikkasi?

Heli Peltoniemi
Viestintäasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto
Lähteet: EK:n kysely: Kesätyöpaikkojen määrä nousee roimasti. 2022. Elinkeinoelämän keskusliiton tiedote. Julk. 20.1.2022. Viitattu 7.6.2022.
https://ek.fi/ajankohtaista/tiedotteet/ekn-kysely-kesatyopaikkojen-maara-nousee-roimasti/
Testaa Oikotien testillä millainen kesäduunari olet!
Vastuullinen kesäduuni 2022 (kesaduuni.org)