Tärkeä. Arvokas. Ainutlaatuinen. Kaikkea tätä on jokainen nuori.
Kohtaamiset nuorten kanssa on tärkeitä. Me TE-palveluissa välitämme nuorista ja kohtaamme nuoret kuunnellen. Nuoret saavat oman vastuuvirkailijan, joka kuuntelee, keskittyy nuoren tilanteeseen ja miettii yhdessä nuoren kanssa vaihtoehtoja ja tarjoaa sopivia mahdollisuuksia. Tämä kaikki on yksilöllistä palvelua, sillä nuorten elämäntilanteet voivat olla hyvinkin erilaisia. On vastavalmistuneita nuoria, useamman tutkinnon suorittaneita nuoria, peruskoulun käyneitä nuoria. On nuoria, joilla opinnot ovat jääneet kesken. Nuorella voi olla paljon työkokemusta, tai voi olla, että nuori etsii juuri sitä ensimmäistä työpaikkaa. On monia asioita, jotka voivat vaikuttaa nuoren yksilölliseen palvelutarpeeseen, ja nämä huomioidaan TE-palveluissa.

Isoja asioita pohdittavaksi on ammatinvalinta, opintoihin ja työhön liittyvät asiat. Isoja asioita meistä jokaiselle. Ja mietittävää on paljon muutakin. Onneksi kenenkään nuoren ei tarvitse olla yksin. Elämän isot valinnat voi tuntua vaikeiltakin, on luonnollista, että valinnat mietityttävät. Onneksi valintoja voi tehdä aina uudelleen, jos ensimmäinen ei kannakaan siten tai niin pitkälle kuin on toivonut.
Olet ehkä kuullut lauseen: jos et tiedä, mistä aloittaa, aloita Ohjaamosta. Ohjaamojen valtakunnallinen slogan. Isoja ja pieniä valintoja miettiessä on tärkeää, että jokaisella nuorella on mahdollisuus tulla kuulluksi ja saada pohtia asioita ääneen. Etelä-Pohjanmaalla on nuoria varten seitsemän Ohjaamoa. Ohjaamot ovat matalan kynnyksen paikkoja 15–29-vuotiaille, ja ohjaamopalvelut on tarkoitettu jokaiselle nuorelle elämäntilanteesta riippumatta. Ohjaamoissa on loistava mahdollisuus pohtia eri vaihtoehtoja. Ohjaamot toimivat moniammatillisesti, ja voimmekin taata nopeaa ja sujuvaa palvelua, sillä Ohjaamon ovien takana on monesta eri työpaikasta työntekijöitä tekemässä yhteistyötä nuoria varten ja nuoret ovat tervetulleita Ohjaamoon ilman aikavarausta.
Paljon on vaihtoehtoja, paljon on mahdollisuuksia. Tärkeää on saada tulla kuulluksi, ja siksi me TE-palveluissa ja Ohjaamoissa olemme nuoria varten. Meiltä voi aina kysyä, meidän kanssamme voi jutella, miettiä, pohtia. Me kuuntelemme. Meihin voi luottaa.
Ei niin isoa, ei niin pientä asiaa, mitä meille ei voisi tuoda esille.

Jonna Heinonen
Ohjaamokoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan TE-palvelut
Lisätietoa löytyy:
- Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto (te-palvelut.fi)
- Etelä-Pohjanmaan TE-palvelut | Instagram (instagram.com)
- Etelä-Pohjanmaan TE-palvelut | Facebook (facebook.com)
- Etelä-Pohjanmaan TE-palvelut | Twitter (twitter.com)
- Ohjaamo (ohjaamot.fi)
- Ohjaamo Etelä-Pohjanmaa | Instagram (instagram.com)
- Ohjaamo Etelä-Pohjanmaa | Facebook (facebook.com)
Lisäksi jokaisen Ohjaamon omasta IG- ja Facebook – profiilista, jotka löytyy listattuna täältä:
- Ohjaamo – Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto (te-palvelut.fi)
Ohjaamot Etelä-Pohjanmaalla:
Alajärvi-Vimpeli
Ilmajoki
Kauhava
Kurikka
Kuusiokunnat: Alavus, Kuortane, Soini, Ähtäri pop-up
Lapua
Seinäjoki