
Kouluterveyskyselyn (2021) mukaan koulukiusaaminen on vähentynyt, mutta silti moni lapsi tai nuori saa edelleen osakseen huonoa kohtelua. Kyselyssä noin joka kahdeskymmenes lapsi tai nuori ilmoitti kokeneensa kiusaamista koulussa viikoittain. Nuorten kokemukset kiusatuksi tulemisesta vähenevät toiselle asteelle siirryttäessä, mutta toisen asteen opiskelijoistakin 1–3 % ilmoitti kokevansa kiusaamista viikoittain. Pahimmassa tapauksessa turvaton ja epäystävällinen ympäristö ja kohtelu muodostavat kynnyksen lapsen kasvamiselle yhteiskunnan jäseneksi. Meillä ei kuitenkaan ole varaa kadottaa näkyvistä yhtään lasta tai nuorta.
Kaikkein vaikuttavimmaksi kiusaamisen vastaiseksi työksi on todettu empatiakasvatus sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettelu. Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat myös tärkeitä tulevaisuuden työelämätaitoja, joita ei voi korvata tekoälyn tai robotiikan avulla. Kun tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat kunnossa, voidaan niiden päälle rakentaa akateemisia taitoja. Tunne- ja vuorovaikutustaidot hyödyttävät meistä jokaista kaikilla elämän osa-alueilla. Kun lapsille ja nuorille opetetaan, että hyvä kohtelu on jokaisen oikeus, he oppivat toimimaan sen mukaisesti ja edellyttämään sitä myös muilta.
Lapsi tai nuori, jonka mielipiteistä ja näkemyksistä aikuinen on kiinnostunut, uskaltaa myös todennäköisemmin kertoa, jos häntä kohdellaan huonosti. Lasten osallisuus ja hyvä kohtelu kuuluvat tiiviisti yhteen. Jokainen lasten tai nuorten parissa työtä tekevä voi puuttua kiusaamiseen ja huonoon kohteluun sekä kasvattaa hyvän kohtelun ja toisen huomioimisen ilmapiiriä.
Annetaan siis lapsille ja nuorille hyvät eväät tulevaisuuden opiskeluihin sekä työelämään tekemällä heidät jo nyt osallisiksi ja kohtelemalla heitä hyvin. Se on kaikkien lasten oikeus.

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia
Kansainvälistä lasten oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta ja sen yhteydessä myös toiminnallista teemaviikkoa. Teemaviikon tarkoituksena on edistää lapsen oikeuksien toteutumista sekä lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta. Tänä vuonna teemaviikkoa vietetään 15.–21.11. 2021 ja teemana on lapsen oikeus hyvään kohteluun.
Suomen perustuslaissa on erikseen mainittu lasten kohtelu tasa-arvoisina yksilöinä. Lapsella on oikeus suojeluun laiminlyöntiä ja epäinhimillistä kohtelua vastaan. Jokainen lapsi on oikeutettu koskemattomuuteen ja turvallisuuteen sekä saamaan osakseen ymmärtämystä ja hellyyttä. Laissa ei siis ole kyse pelkästä kaltoinkohtelun kiellosta, vaan aikuisten velvoitteesta kohdella lapsia hyvin.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus on lapsia koskeva ihmisoikeussopimus, jonka määräämät oikeudet valtion on toteutettava. Lapsen oikeuksien sopimukseen kuuluvat esimerkiksi lasten oikeus ilmaiseen peruskouluun sekä valtion velvollisuus edistää toisen asteen koulutusta ja opinto-ohjausta. Koulutuksen tulee pyrkiä kehittämään lasta täyteen mittaansa.
Hyvää lasten oikeuksien viikkoa jokaiselle lapselle ja nuorelle. Te olette tärkeitä!

Heli Peltoniemi
Viestintäasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan TE-palvelut
#MullaOnVäliä #SullaOnVäliä #OikeusHyväänKohteluun #LapsenOikeudet
Linkkejä ja lähteitä: