Kaksikymppinen – nuori vai aikuinen?

Kaksikymppisenä olin työtön pienellä paikkakunnalla, synnyinkunnassani Evijärvellä. Useimmat ikäiseni olivat siinä vaiheessa jo päässeet opiskelemaan ja aloittaneet uuden elämänvaiheen poissa kotoa. Olin kirjoittanut ylioppilaaksi ja armeijan käynyt. En kuitenkaan ollut sen jälkeen päässyt opiskelemaan, ahdisti. Elettiin 1980-lukua ja elämä tuntui valuvan ohitse. Rohkeus ei kuitenkaan riittänyt siihen, että olisin suuntautunut omaa kotikuntaa kauemmaksi.

Töitähän tuohon aikaan olisi kyllä löytynyt vaikkapa Helsingistä, missä setäni asui ja kenen luokse olisin päässyt majoittumaan. Kukaan ei minua kuitenkaan siihen haastanut, ohjannut tai rohkaissut. Vuosi kului kotona asuen tehden pätkätöitä mm. metsässä, toimistossa ja kuorma-auton kuljettajana. Näin jälkikäteen ajatellen tärkeää elämänkokemusta keräten, vaikka se ei silloin siltä tuntunutkaan. Sitä suuremmalta onnenpotkulta tuntui, kun seuraavana syksynä pääsin opiskelemaan Mikkeliin, eikä tosiaan hetkeäkään liian aikaisin.

Nuori henkilö seisomassa vuorella auringon noustessa.
Hinku omaan itsenäiseen elämään oli suuri.

Kun oma isäni oli kaksikymppinen, hän oli jo jatkosodan veteraani. Juuri yhdeksäntoista vuotta täytettyään hän haavoittui Kannaksen perääntymistaisteluissa kesällä 1944. Hän joutui osittaisen invalidisoitumisen vuoksi rakentamaan omat tulevaisuuden suunnitelmat uusiksi. Toiskätisenä monet ammatit eivät tulleet kyseeseen. Oman polkunsa hänkin löysi, oli Lappia rakentamassa, kävi pari koulutusta ja lopulta pääsi Evijärvelle metsäteknikoksi. Inhimillisesti katsoen aikuistuminen ja ”miehen saappaisiin” astuminen tapahtui varmaankin aivan liian nopeasti.

Oma tyttäreni on syksyllä aloittanut omat opintonsa Tampereen ammattikorkeakoulussa yhden välivuoden jälkeen. Sen hän vietti siten, että viime syksyn hän oli koulunkäynninohjaajana ala-asteella ja asui vielä kotona, kevään hän oli kansanopiston kansainvälisyyslinjalla asuen pääosin opistolla. Kodista irtautuminen on tapahtunut vähitellen. Hänen kanssaan keskustellessa on tullut tuntuma, että nyt omaan asuntoon muuttaminen ja opiskelun aloittaminen on hänelle tullut juuri oikeaan aikaan. Välivuoden aikana hän on tullut keränneeksi arvokasta työ- ja elämänkokemusta, joka on ollut vain etu opiskeluja käynnistäessä.

Nuori – millainen on sinun polkusi omaan elämään? Oletko päässyt aikuistumaan sinulle sopivalla tavalla ja oikeaan aikaan? Oletko saanut kotoa sen tuen itsenäiseen elämään, mitä olet tarvinnut? Vai tuntuuko, että olet ”jumittunut paikallesi” ja kaipaisit jotain suurta muutosta elämääsi?

Minulla on sinulle hyviä uutisia! Ellei sinulla lähipiirissä ole tukiverkostoa, keneltä kysyä ja keneltä saisit tukea, monet tahot voivat sinua auttaa. Mainitsen muutamia. ”Ellet tiedä, mistä aloittaa, niin aloita Ohjaamosta”. Näinhän he itseään mainostavat. Etsivän nuorisotyön varmasti tunnet myös. Ja kuntien työllissyyskokeiluista ja meiltä TE-toimistosta saat myös apua. Muista, että nyky-Suomessakaan ”kaveria ei jätetä”.

Rohkeita askeleita itsenäiseen elämään sinulle toivottaen,

Timo Särkijärvi
Asiantuntija, Hankepalvelut
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s