Osaamisen markkinointi on tärkeää

Miksi halusitte haastatella juuri minut, kysyy hakija lopussa kun työhaastattelu on päättymäisillään. Vallitsee hiljaisuus, joka rikkoutuu kun hakija täsmentää varovasti, että niin kun mä ajattelin, että harvoin sitä palautetta saa enää sitten kun ei tule valituksi.

Haastattelija jää pohtimaan itse itselleen asetettua ansaa kysymällä olisiko hakijalla jotain kysyttävää. Vaikkakin samaan aikaan ajattelee, että olipas mahtava kysymys. Haastattelija on nyt avainasemassa tekemässä työnantajabrändinsä kirkastamista… jos siis osaa vastata kysymykseen. Kysymys on helppo vastattava, jos haastattelija on tutustunut hakupapereihin kunnolla ja hakija on osannut erottautua hakemuksellaan muista tarpeeksi. Mutta mikäli tehtävää hakevat ovat olleet suhteellisen tasavertaiset ja haastattelijat eivät ole käyttäneet tarpeeksi vahvaa seulaa haastatteluun kutsuttujen kohdalla, voi hakemus hukkua haastattelumassaan.

Tällä hetkellä taloudessamme eletään kasvun aikaa ja työpaikkoja on runsaasti tarjolla. Niin on tosin hakijoitakin. Runsaat työpaikat aiheuttavat helposti työpaikanvaihtohalukkuutta, jonka vuoksi työnhakija ei voi ajatella oman osaamisensa kilpailevan vain työmarkkinoilla vapaana olevien kesken, vaan tulisi erottua suuremmasta joukosta.

Nainen työhaastattelussa.
Millä sitten erottua työmarkkinoilla?

Yleensä auttaa, jos on aidosti kiinnostunut tehtävästä, silloin haastatteluun tulee oma jännityksensä kylläkin, mutta silloin yleensä myös nähdään paremmin vaivaa siihen oman osaamisen tunnistamiseen ja sen tunnustamiseen tehtävään verraten. Silloin ei lähetetä hakemusta copy-pastella, vaan silloin kiinnitetään aidosti huomiota hakukriteereihin ja sanoitetaan se hakemukseen selkeämmin. Aina kannattaa myös käyttää puhelinsoittoaika hakuaikana haastattelijalle, mikäli sellainen on annettu. Silloin sinut varmasti muistetaan paremmin ja itseltäsikin poistuu pienesti jännitystä haastattelutilanteesta, kun jään on jo rikkonut.

Vaikkakin mielestäni on tärkeää tunnistaa oma osaaminen ja hakea rohkeasti niitä tehtäviä, mitkä aidosti kiinnostaa oman osaamisen kautta, suosittelen silti vahvasti haastamaan itsensä myös hakemaan tehtäviä, missä kaikkia hakukriteereitä ei täytä ja missä näin jää myös itselle kasvun varaa. Työnantajat voivat myös tällä hetkellä hakea yhteen tiettyyn tehtävään tekijää, mutta samanaikaisesti voivat toivoa löytävänsä hyvän tyypin, jota kouluttaa vaikka oppisopimuksen kautta yritykselle toiseen tehtävään.

Sitran osaaminen näkyviin-viikkojen aikana moni voi ehkä samaistua varmaan minuun ja siihen että on käynyt vahvaa dialogia itsensä kanssa omista vahvuuksistaan ja kehittymiskohteistaan. Itsellä ainakin, vahvasti elinikäisen oppimisen puolesta puhujana, olo on kuin karkkikaupassa kun löytää toinen toistaan mielenkiintoisampia opintoja mitä on tarjolla.

Jätän alussa esitetyn kysymyksen vastauksen nyt avoimeksi, mutta suosittelen esittämään tuon kysymyksen haastattelussa, koska siinä jos missä, saat aitoa osaamisen tunnistamista sen suhteen miten olet osannut sanoittaa vahvuutesi hakemukseen.

Niina Lipponen
Asiantuntija, Johdon tuki
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s