Kun maas on hanki, on paikat haussa

Vaikka pakkaset vielä paukkuvat, on meneillään kesätöiden haun kuumin sesonkiaika. Työnhaku vaatii aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta ja nyt on aika tarttua tuumasta toimeen. Kesätöitä voi löytää monia eri reittejä pitkin ja mahdollisuuksia kannattaakin hyödyntää monipuolisesti.

Kesällä 2020 kesätyöpaikkojen määrä romahti koronakriisin takia. Määrä jäi 80 000 työpaikan tasolle ja vastasi finanssikriisin aikaista aallonpohjaa kesätyöpaikkojen määrässsä. Tulevalle kesälle Elinkeinoelämän keskusliiton yrityskysely antaa kuitenkin ennusteen reilun 10 % kasvusta. Ennusteen mukaan kesätöitä olisi luvassa noin 90 000 nuorelle. Kesätyöpaikkojen määrässä jäädään silti vielä kauas huippuvuosista, jolloin kesätyöpaikkoja löytyi yli 120 000. Vaikka yritykset toimivat edelleen kriisiolosuhteissa, nähdään kesätöiden osalta jo optimismia, toteaa EK:n johtaja Taina Susiluoto. EK haastaakin nyt jäsenyrityksiään mukaan kesätyötalkoisiin, että tulevana kesänä saataisiin töihin 100 000 nuorta. (EK 2021)

Mistä löydän kesätöitä?

Kesätyöpaikkoja voit etsiä esimerkiksi TE-palveluiden avoimista työpaikoista. Kesätyö -hakusanalla saat listauksen avoimena olevista kesätyöpaikoista. Voit myös tarkentaa hakuasi lisäämällä hakuehtoihin ammattiryhmän ja sijainnin. Hakuehdoista kannattaa tilata myös työpaikkavahti, jolloin saat tiedon avoimista paikoista sähköpostiisi. Nykyään myös sosiaalisesta mediasta voi löytyä mielenkiintoisia työpaikkailmoituksia esimerkiksi hashtageilla #rekry #kesätyö tai #kausityö.

 Meirän rekry 27.–27.2.2021
MeiränRekry -virtuaalimessujen työpaikkatarjontaan voi tutustua tänä vuonna kokonaisen kuukauden ajan.

Tammikuun lopulla avattiin myös tämän vuotiset MeiränRekry -rekrytointimessut näyttävällä virtuaalisella messualustalla. Messuilla on tarjolla yhteensä yli 2000 avointa työpaikkaa, joista merkittävä osa on kesätöitä. Töitä on tarjolla eri aloilta ja eri puolilta Etelä-Pohjanmaata, joten MeiränRekryn tarjoamat mahdollisuudet kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa läpi. Messujen tarjontaan voi käydä tutustumassa 27.2. saakka osoitteessa www.messupiste.fi.

Kesätyönhakijan muistilista

  1. Aloita ajoissa – eli viimeistään nyt!
  2. Hae useaan paikkaan eli ainakin kymmeneen!
  3. Seuraa mediaa. Lue lehtiä, katso uutisia, somea, googleta!
  4. Käytä apuna paikkakuntasi yrityshakemistoa.
  5. Sesonkipaikat – alueesi suuret työnantajat palkkaavat varmasti kesätyöntekijöitä.
  6. Kysy tutuilta – listaa sukulaiset ja naapurit.
  7. Ole avoin! Mitä kaikkea osaat ja mistä olet kiinnostunut? Muista, että kaikki työkokemus on plussaa!
  8. Vanhat kontaktit peliin! Muista vanhat harjoittelut ja kesätyöt, soita heille.
  9. Erotu työhakemuksella! Voisiko hakemus olla vaikka video? Kerro miksi juuri sinut kannattaa palkata.
  10. Kysy uudelleen! Soita hakemuksesi perään.
  11. Ole oma itsesi, niin soittaessa kuin työhaastattelussakin.
  12. Älä lannistu!

Tsemppiä kesätyönhakuun!

Heli Peltoniemi
viestintäasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto

Lähteet: EK:n yrityskysely: Kesätyöpaikkojen määrä romahti vuonna 2020, ensi kesänä tavoitteena työllistää 100 000 nuorta. 2021. Elinkeinoelämän keskusliiton tiedote. Julk. 21.1.2021. Viitattu 10.2.2021. https://ek.fi/ajankohtaista/tiedotteet/ekn-yrityskysely-kesatyopaikkojen-maara-romahti-vuonna-2020-ensi-kesana-tavoitteena-tyollistaa-100-000-nuorta/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s