Sinun valinta

Koulussa kun kysyttiin, mikä musta tulee isona –

laulaja tai lätkänpelaaja,

ei lapsena häpeää tunneta

ennen kuin joku luokas nauraa..

female_converse_trainers1

Näin aloittaa Ellinoora hittibiisinsä Leijonakuningas.  Aika moni meistä osaa samaistua tuohon tunteeseen, lapsena kun haaveammatin ei tarvinnut olla realistisuudella kyllästetty. Sitten tulee se hetki elämässä, yksilöillä varmasti eri aikaan, jolloin haaveammatista tulee tavoite, se vaihtuu realistisempaan – ts. varmempaan toimeentuloon tai unohtuu kokonaan. Kenties muistat vielä tuon hetken tai elät sitä parhaillaan.

Omaan tulevaisuuteen liittyvät valinnat eivät aina ole helppoja tai selkeitä, mutta niitä tulee jokaisen eteen tehtäväksi jossain vaiheessa elämää ja useampaan otteeseen. Liittyy ne sitten työhön tai koulutukseen – valinnat tehdään sen hetken tiedolla ja ehkä sillä tunteella joka on ollut sillä hetkellä voimakkain, kukin järkeä ja tunnetta omalla tavallaan ja painotuksillaan käyttäen.

Järki hakee perusteita faktoista valinnan ympäriltä ja tunne..no.. tunne hakee sitä omaa hyväksyntää valinnalle. Toimeentulo – itsensä tai perheensä elättäminen lienee kuitenkin vielä yksi niistä tärkeimmistä syistä hakeutua kouluun tai tehdä työtä kuin työtä – oli kyse haaveammatista tai ei. Ja oli valinnoissa järkeä tai ei – niin tärkeää on, että jokainen saa tehdä ne valinnat itse. Vaihtoehtojen tiedottajana ja tarjoajana ystävät, perhe, koulu, viranomaiset (ja tänä päivänä myös Google) ovat omassa merkittävässä roolissaan – tarvitaan tietoa ja vaihtoehtoja, että voidaan tehdä valintoja.

Tähän viidakkoon, järjen ja tunteen perusteella tehtäviin valintoihin kun vielä heittää sattuman mukaan – niin seikkailu alkaa. Joskus se unelmien ammatti nimittäin löytyy vahingossa – valinta hakea/tehdä työtä tai koulutusta, joka ei nyt ensisijainen tavoite ollut tai johon omasta mielestä osaaminen tai mielenkiinto ei ehkä ole ihan 100%, voikin osoittautua haaveammatiksi tai matkaksi kohti haaveammattia. Loppujen lopuksi kuka meistä tietää (ikään katsomatta), mitä meistä tulee isona, mutta jokainen kokemus tuo meille lisää varmuutta tehdä omaan elämään sopivia valintoja.

Kokemusrikasta kesää kaikille toivottaen, ei unohdeta unelmia, mutta muistetaan, että ne voi ja saa vaihtua ja niiden toteuttamiseen on monta tietä – valinta on sinun.

KatriLehtomv

Katri Lehto

Palvelujohtaja, henkilöasiakaspalvelut

Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s