Elinkeinoelämän, työmarkkinajärjestöjen sekä vastaavien tahojen toive ja tavoite on ollut lisätä nuorten nopeampaa siirtymistä työmarkkinoille esimerkiksi oppisopimu skoulutuksen avulla. Nuorten pääsyä oppisopimuskoulutukseen on valtiovallan taholta pyritty helpottamaan erilaisilla nuorten työllistymistä tukevilla hankkeilla ja projekteilla.
Näistä viimeisimpänä on ollut ns. koulutustakuu, jossa työnantajalle maksetaan korotettua koulutuskorvausta palkatessaan nuoren töihin. Korotetun koulutuskorvauksen maksatukset ovat voimassa vuoden 2018 loppuun.
Erilaisista tehostamistoimista huolimatta on nuorten osuus oppisopimusopiskelijoista kuitenkin melko vaatimaton. Esimerkki Sopeva oppisopimuspalveluilla vuonna 2016 opiskelleiden ikäjakaumasta alle 30 -vuotiaita oli 23%, alle 20 -vuotiaita 13% ja 15 – 17 – vuotiaita 4 %, ikäjakauma on hyvin saman suuntainen valtakunnallisen tilaston kanssa.
Oppisopimuskoulutus perustuu aina määräaikaiseen työsuhteeseen ja se voidaan solmia 15 – vuotta täyttäneelle. Todellisuudessa alle 18 – vuotiaan on haasteellista työllistyä pitkäkestoiseen työsuhteeseen, jota oppisopimuskoulutus usein edellyttää. Nuoren työllistymistä hankaloittaa myös sellaisen työelämässä tarvittavan ammatillisen osaamisen puuttuminen, mikä suoraan palvelisi työnantajaa yrityksen palkatessa lisää työvoimaa.
Oppisopimus ei ole oikotie onneen
Usein keskusteluissa kuulee sanottavan, että oppisopimuksella opiskelevat ne, jotka eivät koulussa pärjää tai että oppisopimuksella saa todistuksen helpommin. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin päinvastainen. Oppisopimuskoulutuksessa opiskelijan tulee kyetä toimimaan itsenäisesti ja vastuullisesti. Opiskelijalta vaaditaan taitoa suoriutua sovituista työtehtävistä työpaikallaan ja jaksamista suorittaa tietopuolisia opintoja vapaa-ajallaan.
Oppisopimuskoulutuksella hyväksi ammattilaiseksi
Käytännön työssä tarvittavien taitojen harjaantuminen ja harjoitteleminen yhdessä tietopuolisen koulutuksen kanssa tukevat toisiaan. Työn tekeminen antaa asioille oikeat mittasuhteet ja hyvän pohjan, mikä helpottaa tietopuolisen koulutuksen suorittamista ja asioiden omaksumista.
Oppisopimuskoulutuksena on mahdollista suorittaa kaikki samat toisen asteen ammatilliset tutkinnot kuin oppilaitosmuotoisessakin koulutuksessa. Tutkintouudistus, joka on parhaillaan työn alla, tuo nuorelle opiskelijalle velvollisuuden opiskella ns. YTO aineet (yhteiset tutkinnon osat) myös suorittaessaan tutkintoa oppisopimuskoulutuksena. Tämä mahdollistaa yhtenäisen jatko-opintokelpoisuuden koulutuksen päätyttyä.
Tuomo Paavola, oppisopimusjohtaja, Sopeva