Ohjaamo on rantautunut Etelä-Pohjanmaalle

team-386673__340Valtakunnallisen Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmä (ELO-ryhmä) on linjannut ohjauspalveluiden monialaisuudesta, elinikäisen, monialaisen, matalan kynnyksen palvelujen luomiseen ja kehittämiseen vuoteen 2025 mennessä joka on hyväksytty 21.9.2016. Etelä-Pohjanmaalla alueellinen ELO-ryhmä asetettiin keväällä 2013 ELY-keskuksen toimesta. Etelä-Pohjanmaan ELO-ryhmä lähti suunnittelemaan myös Ohjaamo-toimintaa, johon saatiin ESR-rahoitus vuoden 2016 lopussa.

Ohjaamo-toiminta on valtakunnallisesti osa nuorisotakuun toteutusta ja toimintamalli kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Taustalla on kolme ministeriötä TEM, STM ja OKM. Suomessa toimii tällä hetkellä 40 ohjaamoa sadan (100) kunnan alueella. Ohjaamo-toiminta on rantautunut nyt myös Etelä-Pohjanmaalle, Ohjaamo EP- hankkeen työntekijät aloittivat tehtävässään tammikuun 2017 alussa.

Etelä-Pohjanmaan alueella on tavoitteena luoda ohjaamoiden verkostomalli. Kunnissa on tällä hetkelläkin tarjolla hyviä palveluita, mutta tietääkö nuori, mistä saa apua työhakemuksen tekoon tai apua moninaisempiin ongelmiin? Ohjaamo EP-hankkeessa on tarkoitus kerätä nämä monialaiset toimijat yhteen ja luoda pysyviä, aukottomia ja matalankynnyksen palvelujärjestelmiä kuntiin ja Etelä-Pohjanmaalle alueellisesti. Toiminta on sopimuksiin perustuvaa ja Ohjaamo-toiminnan tarkoitus on toimia yhden luukun periaatteella, jossa saa henkilökohtaista neuvontaa ja tukea työllistymiseen, koulutukseen ja muuhun mieltä askarruttaviin tilanteisiin. Tavoitteena on työllistyminen sekä osalla myös koulutuksen kautta työllistyminen.

Valtakunnallisesti Ohjaamo-toiminnan tyypillisimpiä palveluita tammikuussa 2017 olivat oppilaitokset/opinto-ohjaus, sosiaalityö tai sosiaaliohjaus, Etsivä nuorisotyö, nuorisopalvelut, TE-palvelut, työpajat/työhön valmennus/muu työtoiminta, terveyspalvelut, nuorten tieto- ja neuvontapalvelut, mielenterveyspalvelut, päihdepalvelut ja Kela. (Tilastokeskus / Työvoimatutkimus joulukuu 2016)

Ohjaamo-työskentelyssä on keskeistä hyödyntää olemassa olevat prosessit ja palvelut, uusia työnimikkeitä ei tarvitse luoda. Ennaltaehkäisevän työn merkitys korostuu ja palveluketjut selkeytyvät, kun päällekkäinen työ poistuu. Palvelun tuottajien työnkuvat selkeytyvät. Ohjaamo-toiminnassa siirrytään yhteistyöstä yhteiseen työhön.

Tavoitteena on luoda Ohjaamosta brändi, jossa asiakkaan etu on aina keskiössä ja palvelu on tarkoitettu kaikille. Tukea ja ohjausta tarvitsevan ei tarvitse etsiä, mikä on hänelle sopiva taho auttamaan, vaan riittää kun löytää tiensä Ohjaamoon. Ohjaamossa lähdetään selvittämään, mistä oikea tuki ja palvelu löytyy sekä miten tavoitteeseen päästään.

stairs-1627423__340Ohjaamoon on helppo tulla ja palvelut ovat helposti saatavilla. Ohjaamoon voi tulla päivystysaikoina tai ajanvarauksella. Ohjaamosta löytyy yhdestä ovesta monialainen palvelu, josta saa mm. koulutukseen, työllisyyteen ja osallisuuteen liittyviä tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita. Ohjaamossa saa palvelua nopeasti ja yhdessä sovittuja nuoren tarpeeseen kartoitettuja palvelukokonaisuuksia. Tulee muistaa, että nuori on oman elämänsä asiantuntija ja rakentaa omaa tulevaisuuttaan yhdessä ammattilaisten kanssa. Ohjaamon tehtävä on auttaa nuorta eteenpäin. Ohjaamossa kehitetään uusia toimintatapoja ja palveluita nuorten ja sidosryhmien kanssa yhdessä.

Ohjaamo-toiminta voi olla kiinteää samojen seinien sisällä tapahtuvaa, sen rinnalla ohjaamo voi olla liikkuva esimerkiksi kirjastoautossa tai kulttuuribussissa, ohjaamoja voidaan viedä myös erilaisiin tapahtumiin tai vaikka huoltoasemalle PopUp toimintana. Ohjaamo-toiminta on pääsääntöisesti tarkoitettu alle 30-vuotiaille, mutta kunnat voivat itse määritellä palvelun ikähaitarin.

Työ kunnissa on alkanut erilaisilla yhteisverkostojen tapaamisilla ja työkokouksilla. Ohjaamo-toimintaa tullaan vähitellen pilotoimaan kuntiin jo vuoden 2017 aikana. Sote-, maakuntauudistus sekä kuntien tulevaisuus ovat antaneet työlle sekä haasteita että pontta. Ohjaamojen suunnittelutyö onkin ollut aktiivista ja idearikasta, keskiössä oman kunnan asukas.

Ohjaamo EP-hanketta hallinnoi Seinäjoen Koulutuskuntayhtymä, Sedu ja hankkeen toiminta-aika on 1.1.2017-30.4.2019.

 

Joanna Silver

projektikoordinaattori

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s