Tervetuloa lukemaan ja seuraamaan ELY-keskuksen ja TE-toimiston ensimmäistä yhteistä blogia nuorisotakuusta! Nuorisotakuu on edelleen yksi hallituksen kärkihankkeista. Tavoitteena on syventää yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä. Nuorisotakuuta eli työtä nuoren työllistymisen, opiskelemaan pääsyn, opiskelun, sosiaalipalvelujen, terveyspalvelujen, kuntoutuksen, osallisuuden ja harrastustoiminnan eteen tehdään monessa eri organisaatiossa ja monilla työpaikoilla. Myös nuorisotakuublogin kaikki kirjoittajat tulevat jatkossa edustamaan kaikkia näitä tahoja – työnantajasektoria unohtamatta!
Luin äskettäin Maria-Kaisa Aulan tekemää selvitystä erilaisista työllisyyskokeiluista. Selvitystä varten oli haastateltu myös nuoria. Nuorten tärkeimmiksi kokemat työllistymisen esteet olivat:
- Median kautta tuleva yleinen fiilis työnsaannin vaikeudesta sekä kaikkia koskevasta työttömyydestä
- Työkokemuksen puute
- Itsetunnon ja -tuntemuksen puute
- Oman asenteen ja aktiivisuuden puute
Nuoret olivat myös itse saaneet ehdottaa erilaisia ratkaisuja, millaisilla toimilla tilanne voisi muuttua. Nuoret toivovat, että heitä rohkaistaisiin ja lisättäisiin luottamusta tulevaisuuteen. Nuoret peräänkuuluttavat opiskelun aikaisia monipuolisia harjoittelujaksoja ja opintojen työelämälähtöisyyttä. Työkokeilumahdollisuus ammattiin valmistumisen jälkeen ja palkkatuen riittävät resurssit ovat myös nuorten toivelistalla. Toivotaan enemmän yksilöllistä ohjausta oman alan valintaan sekä peruskoulussa että opintojen aikana. Ammattiin valmistumisen jälkeinen nivelvaihe kohti työelämään koetaan tärkeäksi. Tarvitaan riittävästi tietoa valmistumisen jälkeisistä vaihtoehdoista, piilotyöpaikoista, vuokratyön mahdollisuuksista ja rohkaisua yrittäjyyteen. Mielenterveyden hoitamiseen toivotaan moniammatillista tukea.
Hyviä ajatuksia oman elämänsä asiantuntijoilta – nuorilta itseltään! Uskon, että kaikkia näitä asioita tehdään jo nyt. Nuorten toivomuksesta me kaikki nuorisotakuuverkoston toimijat voimme tehdä asioita vielä paremmin. Keskeistä onnistumisessa on tiivis verkostoyhteistyö ja nuoren aito kohtaaminen. Laulaja Ellinoora kertoo Leijonakuningas biisissään nuoren itsetunnosta ”tänään ihmisen puolikas on huomenna leijonakuningas”.
Kiitos, että olet aidosti kiinnostunut nuoren asioista!
Sirpa Rintala
työllisyysasiantuntija, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus